Lieksan Vaskiviikko puhalletaan käyntiin
Lieksan Vaskiviikko startataan tänä vuonna ennakkoon. Tapahtumat alkavat aikataulutussyistä jo torstaina. Aikaisempina vuosina konserteissa on ollut ruuhkaa ja päällekkäisyyksiä.
Lieksan Vaskiviikko ottaa varaslähdön torstaina. Aamulla alkaa järjestyksessään neljännen Raimo Sarmas -trumpettikilpailun alkuerä, toinen alkuerä puhalletaan perjantaina. Yleisöllä on Lieksan kulttuurikeskuksessa pidettäviin alkueriin vapaa pääsy.
Torstai-illalla puolestaan Nurmeksessa on tarjolla toisen polven amerikansuomalaisten Ameriikan Poikain konsertti. Puhallinseitsikko Poijat esiintyy Hannikaisen salissa. Toimistonhoitaja Minna Ikonen Vaskiviikolta kertoo, että tapahtuman alkua on ensimmäistä kertaa aikaistettu aikataulusyistä. Kyseessä on Ikosen mukaan kokeiluvuosi.
- Konserteissa on aiemmin ollut ruuhkaa. Katsotaan, toimiiko tämä, Ikonen kertoo.Konserteissa on aiemmin ollut ruuhkaa. Katsotaan toimiiko tämä.
Tapahtuman yleisötavoite on 10 000 kävijää, johon ei lasketa eri järjestäjän hoitaman Vaskiareenan tapahtumia. Viime vuonna vieraita oli reilut 10 000. Vaskiviikon viralliset avajaiset järjestetään perjantaina. Vaskiviikko järjestetään nyt 33. kertaa.
