Kotimaa |

Lihantuottajat: Suurin osa sikaloista kunnossa

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK muistuttaa, ettei kaikkia suomalaisia sianlihantuottajia tule syyllistää muutaman huonosti hoidetun tilan perusteella. Keskiviikon A-Studiossa esitettiin eläinaktivistien suomalaisilta tiloilta kuvaamaa videomateriaalia, jonka perusteella eläimiä kohdellaan huonosti kymmenillä tiloilla.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan viime vuosien aikana on tehty paljon työtä eläinten terveyden- ja hyvinvoinnin edistämiseksi.

- Tuhansien maatilojen joukkoon mahtuu kuitenkin valitettavia tapauksia, joissa eläimiä ei ole hoidettu asianmukaisesti. Esiin tulleet ongelmat ovat valitettavia ja asiat on hoidettava pikaisesti kuntoon, sanoo Marttila.

Atrian lihantuottajan, A-tuottajien toimitusjohtajan Jouko Lahtisen mukaan nyt julkisuuteen nousseet videot sikojen oloista ei aiheuta toimenpiteitä. Kansalliset lihantuotannon laatukriteerit, muun muassa Eviran tekemät säännölliset tarkastukset ovat riittävät.

- Julkisuuteen tulleista 30 sikalasta A-tuottajille tulee lihaa yhdeksästä sikalasta, joissa asiat ovat nähdäkseni kunnossa. Näillä tiloilla on käsittääkseni kuvattu sikalan ulkopuolella kuolleita eläimiä, jotka eivät olleet vielä raatokeräilyssä.

Kohu iski kinkuntuottajiin juuri joulusesongin alla. Jouko Lahtinen ei kuitenkaan usko julkisuuteen tulleiden tietojen vaikuttavan joulumyyntiin. Hän harmittelee kuitenkin alan saamaa huonoa julkisuutta.

- Tämä on huono asia koko alalle, jos valtakunnasta löytyy yksikin laiminlyöty sikala.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä