Liika kosteus ja taudit kiusaavat peltoja
Erilaiset taudit muhivat veden valtaamilla viljapelloilla. Kehnojen olosuhteiden takia sadonkorjuu venyy pitkälle syksyyn.
Viime päivien sateet ovat lakoonnuttaneet viljaa Varsinais-Suomessa. Kosteus lisää myös tauteja ja erityisesti ohraa kiusaavaa punahometta on havaittu kolme viikkoa tavallista aikaisemmin. Punahomeen pilaama viljasato kelpaa korkeintaan rehuksi.
Kasvinviljelyagrologi Ilpo Hartikainen toteaa, että viljapelloilla on näkyvissä lakoontumista ja vesilammikoita kasvuston seassa.
Taudit rehottavat kyllä kaikissa kasveissa.
- Kosteutta on paljon ja lämpötilakin on yli 20 astetta. Taudit rehottavat kyllä kaikissa kasveissa, Hartikainen sanoo.
- Sadonkorjuu tulee venymään syyskuulle aika pitkälle. Myös syyskylvöalat tulevat jäämään aika pieniksi, hän jatkaa.
Sateinen sää haittaa myös jo käynnistynyttä sadonkorjuuta. Mansikan sadonkorjuu on kesken ja tarhahernettä yritetään poimia. Kelin takia tuotteista tulee savisia.
Kuivaheinän korjuu on kesken, sillä osa viljelijöistä odottaa riittävän pitkää poutajaksoa.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Kouluruokailuun voi kulua lähes puoli tuntia - onko aikaa tarpeeksi?
Kouluruokailun järjestäminen vaatii suunnittelua. Koulut tekevät yleensä erillisen ruokailulukujärjestyksen. Yle Turku huomasi turkulaisessa Raunistulan koulussa, että ruokahetkeen voi kulua jopa 28 minuuttia.
TS: Saloon työpaikkoja sähköpianoista - konkurssin tehnyt italialaisfirma jatkaa Suomessa
Konkurssiin mennyt General Music valmisti muun muassa sähköpianoja. Muutamat kymmenet ihmiset saavat työpaikkoja Salossa.
Nieminen joutui urakoimaan - seuraavaksi kova haaste
Jarkko Nieminen sai hikoilla yli kaksi ja puoli tuntia espanjalaishaastajansa selättämiseksi.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Tami kiistää eurovaaliehdokkuuden
Juhani Tammisen mukaan eurovaaliehdokkuudesta ei voi edes aurinkokuningas päättää yksin.
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
"Jokainen liikkuu tavallaan"
Fortum Para School Day kiertue kävi Laukolan koululla Ruskolla. Oppilaat pääsivät kokeilemaan paralympialajeja.
Salo anoo jatkoa rakennemuutoskauteensa
Nokian toimintojen alasajosta johtuva ahdinko ei ota laantuakseen, minkä vuoksi kaupunki tarvitsee lisätukia työllisyyden ja elinkeinotoiminnan elvyttämiseen.
Etäopetus tuo koulukaverit sairaan lapsen luo
Sairaat lapset säilyttävät yhteyden luokkakavereihinsa netin avulla järjestettävällä etäyhteydellä. Opetuksen lisäksi lapset voivat puhua omia asioitaan välituntisin. Etäopetus on tärkeä henkireikä sairaalle lapselle ja hänen perheelleen.
