Velkakriisi |

Liikanen: Euroopan aika käy vähiin

Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan Euroopalla on muutama kuukausi aikaa saada velkakriisi hallintaan. TV1:n Ykkösaamussa vierailleen Liikasen mukaan talouskriisi voidaan vielä pysäyttää ja kääntää tilanne paremmaksi. Jos epävarmuus kuitenkin lisääntyy vielä muutaman kuukauden ajan, siirrytään synkempiin näkymiin.

 Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen
Video
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen puolusti TV1:n Ykkösaamussa myös Suomen päätöstä liittyä euroalueeseen.

Suomen Pankin torstaina julkaisema talousennuste perustuu olettamukseen, että Euroopan velkakriisi saadaan lähikuukausina padottua eivätkä ongelmat pahene nykyisestä. Tämän olettamuksen mukaan Suomen talouskasvu yltäisi niukasti plussan puolelle, eli Suomi ei ajautuisi taantumaan.

- Huonompi vaihtoehto on se, että negatiivinen kierre jatkuu ja epäluottamus lisääntyy. Tämä johtaa maailmantalouden taantumaan, Liikanen maalaili Ylen Ykkösaamussa.

Liikasen mukaan tuolloin Suomen vienti romahtaisi, kansantuote supistuisi kaksi prosenttia ensi vuonna, työttömyys nousisi yli kymmeneen prosenttiin ja valtionvelka ryöstäytyisi käsistä.

- Negatiivinen kierre voidaan välttää jos Italiassa ja Espanjassa kyetään patoamaan ongelmia, Euroopan tason päätökset rahoitusvakausvälineestä saadaan kuntoon ja yleinen luottamus paranee. Jos näin ei käy luisutaan pahempaan vaihtoehtoon, Liikanen maalaili.

Eläkeikää nostettava, uusia leikkauksia edessä

Suhdanteiden synkkeneminen pakottaa hallituksen arvioimaan tilannetta uudellen vuodenvaihteen jälkeen. Liikasen mukaan kevään kehysriihessä on tehtävä nopeita ratkaisuja.

- Se on selvää että kehysriihessä pitää tehdä ratkaisuja, joissa mennään pidemmälle kuin budjettiriihessä.

Pitkän aikavälin ratkaisuja työurien pidentämisestä ja ja työn tuottavuuden parantamisesta pitäisi Liikasen mielestä tehdä jo keväällä. Liikanen painotti ratkaisujen etsimistä nuoristyöttömyyteen. Hän myös nostaisi eläkeikää.

- Kun ihmiset nykyään elävät pidempään terveitä elinvuosia, niin kyllä niistä täytyy enemmän viettää työelämän piirissä. Minusta tämä on ihan normaalia ja normaali toive. Toivon että tässä myöskin edistytään.

Liikanen: Euron keikuttajia löytyy

Liikanen myös puolusti Ykkösaamussa myös Suomen päätöstä liittyä euroalueeseen.

- Euroon liittymällä olemme voineet yhdistää monien keskuspankkien voiman ja turvata hintavakauden. Euro on ollut Suomen taloudelle hyvä ratkaisu. Euroaika on ollut meille vakauden aikaa ja pienet maat maailmantaloudessa tarvitsevat vakautta ympärilleen.

Liikasen mukaan eurokriitikkojen muisti on kullannut ajat ennen euroa. He eivät muista sitä suuren epävarmuuden aikaa ja talouskriisiä, johon Suomi ajautui ennen euron käyttöönottoa.

- Meillä on päättäjiä tai poliittikkoja, jotka pyrkivät keikuttamaan venettä ja luomaan epävarmuutta.

- Kun elämme sukupolvemme suurinta globaalista talouskriisiä joka on koskettanut kaikkia, niin luulisi että kaikilla olisi halu pyrkiä miettimään miten tästä päästään ulos. Se että jää katsomoon seuraamaan miten muiden käy on ehkä helpompi rooli, mutta ei siinä paljon asioita auta, Liikanen totesi.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräiset uutislähetykset klo 13.30 ja 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma aiheesta klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä