Kotimaa |

Liikemiehet valittavat kaasuputkipäätöksestä

Nord Streamin kaasuputkihanketta vastustava liikemiesryhmä aikoo valittaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston myönteisestä lupapäätöksestä. Itämerelle kaivosvaltauksen tehneiden liikemiesten asianajaja Kari Silvennoinen arvostelee sitä, että yhtiö voi aloittaa putken rakentamisen, vaikka päätöksestä tulisi valituksia.

Karjalan palauttamisen kannalla olevat liikemiehet aikovat "ilman muuta" valittaa päätöksestä. Juristi Kari Silvennoinen ei vielä määritellyt tarkasti, mitä valitus koskee.

- Siinä on monia sellaisia seikkoja. Tietysti päällimmäisenä se, että päämiesteni oikeuksia on loukattu, Silvennoinen sanoo.

Liikemiehet tekivät ennen Nord Streamin lupahakemusta oman hakemuksensa kaivosvaltauksesta alueelle, joka on Helsingin eteläpuolella poikittain putken linjaukseen nähden. Työ- ja elinkeinoministeriö ei myöntänyt lupaa valtaukselle, mutta asia on yhä vireillä hallintotuomioistuimissa. Liikemiesten mielestä heiltä olisi pitänyt olla lupa putken rakentamiselle.

Takana toinenkin valitus

Liikemiesryhmä on aiemmin valittanut vesilain mukaisesta luvasta päättäneiden Etelä-Suomen alueviraston ympäristöneuvosten mahdollisesta esteellisyydestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen EIT:hen. Liikemiesten mielestä lupaviranomaiset ovat olleet päätöksissään puolueellisia.

Silvennoinen myöntää, etteivät kaivoshanke ja kaasuputki ole toisiaan poissulkevia hankkeita, vaan että kyse on periaatteista.

- Oikeuksien tasolla tämä asia on riitainen, Silvennoinen sanoo.

Silvennoinen arvostelee sitä, että putkihanke voidaan toteuttaa mahdollisista valituksista huolimatta.

- Se on tietenkin erikoista. Valtioneuvostohan teki saman omassa päätöksessään eli totesi, että vaikka päätöksestä valitetaan, se on täytäntöönpanokelpoinen. Ja nyt nämä hallintovirkamiehet ovat jatkaneet sitä samaa. Tehokas oikeussuojakeino on suljettu pois kaikilta tähän liittyviltä oikeudenomistajilta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä