Liikenne tukossa ensimmäisen ravipäivän jälkeen
Kuninkuusravien ensimmäisen päivän liikenne tukkeutui kuninkuuslähtöjen jälkeen pääportin edustalla. Sunnuntaille tehdään parannuksia liikkennejärjestelyissä.
Liikenne meni täysin tukkoon lauantaina, kun ravikansa poistui alueelta lähes yhtäaikaa. Yli 20 000 katsojaa ohjattiin pois pääportin kautta, missä sijaitsi myös linja-autojen ja taksien lähtöpaikat. Kansa käveli kaduilla, niin ettei bussit ja taksit päässeet alueelta viemään ensimmäisiä asiakkaita pois.
Ravicamping-alueelle joutui bussikyytiä pahimmassa tapauksessa odottamaan useamman tunnin.
Sunnuntaille muutoksia
Kuninkuusravien päätöspäivälle sunnuntaille linja-autoliikenteen pysäkeille tehdään muutoksia, kertoo liikenteen ohjauksesta vastaava Marja Mattinen.
Ravicamping-alueelta ja Imatralta tulevat bussit ohjataan Moreenikadulle. Lentokentän ja keskustan bussit ohjataan Toto-kadulle. Bussit lähetevät myös samoilta paikoilta tapahtuman jälkeen.
- Jalankulkijat pidetään jalkakäytävillä, jotta bussit pääsevät ajamaan ajoradalla, vakuuttaa Mattinen.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Voisalmen päivätoimintakeskuksen korjaukselle kiire
Päivätoimintakeskuksen ulkoseinässä ja alapohjassa on havaittu terveydelle haitallisia kosteusvaurioita. Kiireelliset korjaustyöt tehdään tänä vuonna.
Uimavedet jo tavanomaista lämpimämpiä
Aurinkoinen sää on lämmittänyt uimavesiä jo niin paljon, että ensimmäiset uskalikot ovat päässeet heittämään talviturkkinsa. Lappeenrannan edustalla Saimaan lämpötila on jo +13 astetta.
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.