Talous |

Liikennelentäjät: Jääkö Finnairista vain brändi ?

Suomen Liikennelentäjäliitto varoittaa Finnairia yhteiskunnallisesti kestämättömistä toimintatavoista tehostamistoimissaan. Liiton puheenjohtajan Kristian Rintalan mukaan riskinä on, että Finnair kutistuu virtuaaliseksi yhtiöksi, joka ostaa kaikki palvelunsa.

Finnairin aie siirtää Euroopan lentonsa uuden kumppanuusyrityksen hoidettavaksi voi puheenjohtaja Rintalan mukaan koskettaa jopa puolta yhtiön ohjaajista.

- Tällä hetkellä Finnairilla on vajaat 800 lentäjää. Osin samat ohjaajat lentävät kapearunkoisilla koneilla Euroopan reiteillä että laajarunkokoneilla Aasiaan, hän sanoo.

Useissa alhaisempien kustannusten yhtiöissä säästöjä tehdään työsuhdekikkailulla. Esimerkiksi käytetään alhaisempien kustannusten maista vuokrattuja työntekijöitä.

- Monet näistä uusista yhtiöistä välttävät omia työntekijöitä. Hoitavat ostopalveluina kaikki toimintansa. Yhtenä riskinä on, että Finnairista tulee virtuaaliyhtiö, joka on vain brändinimi, joka ostaa kaikki palvelunsa.

Rintala ei kuitenkaa suostu ottamaan kantaa siihen, onko Finnair nyt maalannut uhkakuvan, jolla se vain haluaa pelotella henkilökuntaansa rajumpiin ja tehokkaampiin säästötoimiin?

- Sitä on vaikea sanoa, sitä pitäisi kysyä yhtiön johdolta, Rintala sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä