Helsinki |

Liikennevirasto: Jättäkää autot kotiin

Pääkaupunkiseudulla on tänään pahin ajokeli vuosiin, sanoo liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikennevirastosta. Hän kehottaakin ihmisiä jättämään autot kotiin, jos sen käyttö ei ole aivan välttämätöntä.

Autoja kolaripaikalla.
Helsingissä Kehä I:llä Myllypuron kohdalla sattunut kolari haittasi liikennettä. Kuva: Patrick Wikblad

Pääkaupunkiseudulla on sattunut jo aamupäivän aikana useita kymmeniä onnettomuuksia. Käytännössä liikenne on ollut solmussa joka puolella.

Pahin tilanne on Lahdenväylällä, jossa on sattunut lukuisia perättäisiä peräänajoja. Onnettomuuksissa on mukana jopa satoja autoja ja tie on suljettu Kehä III:n ja Kehä I:n välillä molempiin suuntiin.

Tarkkaa kolarimäärää Tieliikennekeskuskaan ei osaa sanoa, sillä ulosajoja ja peräänajoja tulee jatkuvasti lisää.

Liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatisen mukaan ainakaan muutamaan vuoteen ei ole ollut näin hankalaa ajokeliä.

- Erityisen huonon siitä tekee sakea lumisade, joka heikentää näkyvyyttä. Pakkaslumi on myös ongelma, koska se liukastaa ajoratoja entisestään.

Jaatinen kehottaa miettimään paitsi auton käytön välttämistä, myös sitä mihin aikaan lähtee liikenteeseen. Esimerkiksi iltapäiväruuhkaa kannattaa välttää.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä