Tampere

Liikenteen ja ympäristöasioiden neuvonta saman katon alle

ELY-keskuksen ja Liikenneviraston tieliikenteen asiakaspalvelukeskus opastaa tiestöä ja liikennettä koskevissa kiireettömissä, muun muassa lupa-asioissa. Tulevaisuudessa samalla puhelinsoitolla voi saada opastusta myös ympäristöpuolen asioihin.

Asiakasneuvoja Tampeereen liikenteen asiakaspalvelukeskuksessa
Kuva: Mika Jyrävä / Yle

Tieliikenteen asiakaspalvelukeskusta Tampereella aiotaan laajentaa. Valtakunnallisen keskuksen yhteydessä voi aloittaa lähivuosina ympäristöpuolen asiakaspalvelukeskus. Kyseessä on ympäristöministeriön pilottihanke.

Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen johtaja Juha Sammallahti arvioi, että toimintaan tarvitaan aluksi 2-4 lisätyöntekijää.

- Järjestelmät ovat olemassa, meillä on kokemusta ja olemme tehneet kehitystyötä asian puolesta. Keskus on helposti laajennettavissa myös ympäristöpuolen asioihin.

Sammallahden mukaan aluksi työhön tarvitaan uusia työntekijöitä, mutta myöhemmin henkilöstö tulee käsittelemään sekä liikenne- että ympäristöpuolen asioita. Suunnitelmat ovat kuitenkin vasta aluillaan.

- Nähtävästi ensi vuoden puolella voidaan miettiä varsinaista fyysistä käynnistämistä, Sammallahti kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä