Keski-Suomi |

Liikenteessä: Hylätyn auton karu kohtalo

Tien poskeen pidemmäksi aikaa jääneen auton kunto romahtaa nopeasti. Jossain vaiheessa hylkyauto päätyy metallifirman pihaan.

Romuautoja
Kuva: YLE / Lahti

Tien päällä näkee useinkin tien varsiin selvästi hylättyjä ajoneuvoja. Niiten laillinen asema voi kuitenkin poiketa toisistaan.

- Laki erottelee toisistaan hylätyt-, romu-, väärin pysäköidyt- ja onnettomuusajoneuvot.Niillä kaikilla on erilaiset ohjeet miten niiden kanssa toimitaan, kertoo Jyväskylän katupäällikkö Tuula Smolander.

Esimerkiksi onnettomuusajoneuvo pitää lain mukaan siirtää pois kahden vuorokauden kuluessa. Muutoin Jyväskylän kaupungin alueella toimitaan ilmoitusten mukaan.

- Heti kun tulee ilmoitus ajoneuvosta, me käymme katsomassa, ja tarvittaessa jätämme siirtokehotuksen. Joissain tapauksissa tehdään heti varastosiirto, jos edellytykset täyttyvät, sanoo Smolander.

Hylätyissä ajoneuvoissa on paljon kilvettömiä, joten omistajan selvittely on ongelma.

- Meidän henkilökuntamme eivät missään tapauksessa mene autoon sisälle. Vaikka ovet olisivat lukitsematta, niin sisään ei mennä, eli emme voi katsoa rungon numeroa tai muuta tunnistetta, Smolander kertoo.

Siirtokehotus jätetään autoon noin viikoksi, ja varastoon siirretystä autosta tehdään kuulutus. Laki ei edellytä siirtokehotusta, ja auton voisi siirtä nopeamminkin. Jyväskylän kaupunki kuitenkin haluaa antaa omistajalle mahdollisuuden, mikäli auto ei ole vaarallisessa tai hankalassa paikassa.

Väärässä paikassa auton kunto romahtaa

Hyväkuntoisetkin seisovat autot eivät välttämättä ole pitkään hyväkuntoisia. Sopivassa paikassa seisova auto riisutaan nopeasti.

- Jos oma auto rikkoontuu tien päälle, pyrin sen mahdollisimman nopeasti siirtämään pois. Joskus jopa seuraavana päivänä on ikkunat rikki ja radiot viety, että ei tosiaankaan kannatta autoa seisomaan jättää, opastaa Smolander.

Hylätyt autot kuljetetaan varastoalueelle, ja määrätyn ajan kuluttua niistä tulee kaupungin omaisuutta, mikäli omistaja ei autoaan lunasta.

- Autoa voi kysellä Stenalta Seppälänkankaalla. Kaupungilla on Stenan kanssa yhteistyösopimus, Stena säilyttää ajoneuvot, Smolander kertoo.

Autojen poiskuskauksesta vastaavat Jyväskylän kaupunki ja Tiepiiri, riippuen siitä missä auto on.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä