Liikenteessä: Moottorikelkalla ajetaan humalassa ja missä sattuu
Moottorikelkkailijoiden yleisimmät virheet ovat poliisin mukaan ajaminen humalassa, liian kovaa ja missä sattuu. Nämä ovat myös suurimmat syyt onnettomuuksiin, joista suurin osa sattuu jäällä.
Suurin osa moottorikelkkaonnettomuuksista, noin 10 kuolemaan johtanutta ja 700 henkilövahinkoon johtanutta, tapahtuu jäällä.
- Oletetaan, että jää on jotenkin varmistettu paikka, eikä ole mitään esteitä. Kun vauhtia on 80 kilometriä tunnissa, esteet tulee aika yllättäen, sanoo moottorikelkkamyyjä Timo Kuva Kuvan moottoripalvelusta.
Kovaa ja humalassa ajettaessa kaikki näyttää valkoiselta, ja vauhtia ei osata tilanteen Kuvan mukaan asettaa oikein.
- Ajetaan kännissä, liian kovaa ja missä sattuu, kertoo ylikomisario Veikko Stolt.
Stoltin mukaan liikuva poliisi valvoo kelkkailua kahdella kelkalla.
On myös laillisia paikkoja
Virallisia kelkkareittejä ei Kuvan mukaan Jyvässeudulla ole, mutta uria on, joita Lumikiitäjät pitävät yllä. Monelta kuitenkin unohtuu, että esimerkiksi kaikilla järvillä ei saa ajaa moottorikelkalla. Esimerkiksi Palokka-järvellä ei saa ajaa, koska se on kieltoaluetta.
- Luonnossa tarvitaan maanomistajan lupa kelkkaurien ulkopuolella, Kuva muistuttaa.
Miten, missä ja kuka moottorikelkalla saa ajaa?
Moottorikelkalla ajamiseen tarvitaan T-ajokortti eli traktorikortti, vähintään 15 vuoden ikä. Pakollisiin varusteisiin kuuluu myös kypärä ja vakuutus. Moottorikelkan nopeusrajoitukset ovat jäällä 80 km/h, luonnossa ja maastossa 60km/h ja reen kanssa 40 km/h.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.
Kahdelle lehmukselle lähtöpassit
Jyväskylän keskustaan Hannikaisenkadulle on ilmestynyt puiden mentävä aukko. Matkakeskuksen ja vanhan rautatieaseman välimaastosta on kaadettu kaksi isoa, jo parhaat päivänsä nähnyttä lehmusta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.