Liikenteessä: Mopokoulutuksen aloittaminen lykkääntyy
Liikenneministeri Anu Vehviläinen ilmoitti yllättäen, että mopokorttiuudistuksen käsittely lykkääntyy, osittain kortin kalliin hinnan vuoksi. Autokoululiiton puheenjohtaja kysyykin nyt, vaihtuiko huoli nuorten mopoilijoiden turvallisuudesta huoleksi siitä, mihin perheet käyttävät rahansa.
Tähän asti mopokortin on saanut pelkän teoriakokeen läpäisemällä. Suunnitelmien mukaan mopokortin saaminen edellyttäisi jatkossa pakollisen ajo-opetuksen läpikäyntiä. Uudistuksen oli määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa mutta ministeri siirsi asian käsiteltäväksi koko ajokorttilainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Tämä esitys tulee eduskunnan käsittelyyn ensi syksynä ja uusi ajokorttilaki astuu voimaan 2011.
Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan keskeinen syy uudistuksen lykkäämiselle on työryhmän ehdotuksen mukaisen mopokortin kallis 400-500 euron hinta.
- Minusta se kuulostaa kovalta korotukselta, enkä ole ainoa, joka on tätä mieltä, Vehviläinen sanoo YLE Uutisille.
Vehviläinen ei vielä halua kommentoida, mikä olisi mopokortin sopiva hinta. Tähän saakka kortin hinta on ollut noin 90 euroa.
Kulujen karsimiseksi mopokorttiin suunnitellun opetuksen määrää saatetaan joutua vähentämään. Asiaa valmistellut työryhmä esittää, että opetukseen kuuluisi vähintään kaksi ajokertaa mopon käsittelyä sekä vähintään neljä ajokertaa liikenteessä. Nyt opetuksen määrästä saatetaan joutua tinkimään hinnan alentamiseksi.
Huoli turvallisuudesta vaihtui huoleksi rahasta
Autokoululiiton puheenjohtaja Antero Peiponen ihmettelee minsterin linjausta.
-Asiaa on valmisteltu kaksi vuotta kolmessa eri työryhmässä, opettajat on koulutettu, kalusto hankittu ja koulutus suunniteltu. Tuntuu ihmeelliseltä, että juuri ennen kuin opetuksen on määrä alkaa, vedetään liinat kiinni, Peiponen sanoo.
Peiposen mielestä hintaan vetoaminen on outoa, sillä opetuksen hinta on ollut tiedossa jo puolentoista vuoden ajan. Rahan vastapainona vaakakupissa painaa turvallisuus.
-Vajaan kuukauden aikana Suomessa on nyt kuollut neljä mopoilijaa. Se, että teoriakoe on tullut mopoilijoille pakolliseksi, ei ole tuonut turvallisuutta lisää, joten tarvitaan jotain muuta. Näyttää siltä, että ministerin huoli mopoilijoiden turvallisuudesta on vaihtunut huoleksi siitä, mihin 15-vuotiaiden vanhemmat käyttävät rahansa, Peiponen täräyttää.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.
Kahdelle lehmukselle lähtöpassit
Jyväskylän keskustaan Hannikaisenkadulle on ilmestynyt puiden mentävä aukko. Matkakeskuksen ja vanhan rautatieaseman välimaastosta on kaadettu kaksi isoa, jo parhaat päivänsä nähnyttä lehmusta.
Pieneläinpäivystyksen järjestäminen mutkistui
Jyväskylän seudun pieneläinpäivystyksen järjestäminen kangertelee, koska hankintapäätökseen on tehty oikaisuvaatimus.
Järvivedet tavanomaisissa lämpötiloissa
Pintavesien lämpötila on Keski-Suomen järvissä kohonnut jo toiselle kymmenelle.
