Liikenteessä: Poliisi valvoo tehostetusti
Poliisi tekee parasta aikaa tehostettua liikennevalvontaa. Se tarkoittaa, että poliisi syynää normaalia tarkemmin nopeudet, turvalaitteet ja rattijuopumukset.
Puuttumisrajoja ylinopeuksissa on tiukennettu, ja jo kuuden kilometrin ylinopeudesta kirjoitetaan huomautus. Poliisin mukaan autoilijat ovat hyvin tietoisia rajoista.
- Olemme kirjoittaneet huomautuksia ja rikesakkoja pienemmistä nopeuksista, eivät ole autoilijat olleet yllättyneitä, kertoo vanhempi konstaapeli Satu Laulainen liikkuvasta poliisista.
Laulaisen mukaan keskinopeudet ovat viimeisen kuukauden aikana laskeneet selvästi.
Ylinopeus onkin turhan yleistä, Liikenneturvan kyselyn mukaan lähes kaikki suomalaiset kuljettajat kertovat joskus ajavansa ylinopeutta. Omaa ylinopeutta pidetään melko harmittomana, mutta muiden ylinopeus koetaan pelottavaksi.
Omaa ylinopeutta ei koeta kaahaamisena. Aiempien Liikenneturvan tutkimusten mukaan alle 15 km/h ylinopeuksia ei juurikaan paheksuta. Kovaa ajaminen kuitenkin pelottaa kuljettajia, ainakin silloin kun muut ajavat kovaa. Hurjastelijoita liikenteessä pelkää lähes joka toinen kuljettaja.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.
Kahdelle lehmukselle lähtöpassit
Jyväskylän keskustaan Hannikaisenkadulle on ilmestynyt puiden mentävä aukko. Matkakeskuksen ja vanhan rautatieaseman välimaastosta on kaadettu kaksi isoa, jo parhaat päivänsä nähnyttä lehmusta.
Pieneläinpäivystyksen järjestäminen mutkistui
Jyväskylän seudun pieneläinpäivystyksen järjestäminen kangertelee, koska hankintapäätökseen on tehty oikaisuvaatimus.
Järvivedet tavanomaisissa lämpötiloissa
Pintavesien lämpötila on Keski-Suomen järvissä kohonnut jo toiselle kymmenelle.
