Liikenteessä: Talven kelit haastavat rekkakuskin
Kulunut talvi on saanut raskaan ajoneuvon kuljettajan miettimään tienpitoa. Tienpidon huonontuminen näkyy ja tuntuu yhdistelmäajoneuvoa kuljettavan työssä. Huonoilla ajokeleillä myös rekkakuskien ja henkilöautoilijoiden välit provosoituvat huonoimmilleen.
Kuljetusalan yrittäjät Pentti Ojala ja Lasse Flyktman ovat joutuneet todentamaan vähentyneet tienpidon rahat konkreettisesti työssään.
- Tiet ovat siinä kunnossa, että rekkakuski joutuu koko työpäivän ajan pinnistelemaan, että pääsee eteenpäin eikä juutu mäkeen kiinni. Se on kova rasite kuljettajalle.
Tienpidon rahoja on vähennetty ja se näkyy ja tuntuu tien päällä. Auraamisen ajantasainen hoitaminen on ilmeisesti aivan ylivoimaista. Myöskään suolausta ei voida näillä keleillä tehdä.
Yrittäjät ovat näissä oloissa tyytyväisiä siihen, että palkkalistoilla on ammattitaitoisia kuljettajia.
Teiden nokkapokkaa
Rekkakuskien ja henkilöautonkuljettajien kesken nokkapokka on melko tavallista.
- Olisi mukava saada virkavallan edustaja joskus mukaan pitkälle keikalle. Korkealta kyllä näkisi, miten on välillä on kaikki pohja pois liikennesääntöjen noudattamisesta henkilöautopuolella, tuumaavat yrittäjät Ojala ja Flyktman.
- Mehän olemme tien päällä ihan ihmisiä varten. Nytkin ahtaajien lakko näkyy ja teollisuuden varastot ovat teillä renkaiden päällä. Turhilla ohituksilla vaarannetaan liikennettä ja käsimerkit aiheuttavat ylimääräistä mielipahaa.
- Kun henkilöautolla ajavat malttaisivat odottaa ohitusmerkkiä, mutta kun ei. Ohi pitää päästä hinnalla millä hyvänsä. Jos ollaan matkalla vaikkapa pohjoiseen ja autojono menee sopivasti sallittua 80 kilometriä tunnissa, niin ei siinä ole ohitustarvetta. Perillä ollaan kuitenkin samaan aikaan.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Mopojen kunnossa parantamisen varaa
Liikkuva poliisi joutui antamaan jonkinlaisen kirjallisen seuraamuksen lähes puolelle valvontaiskuun osuneista mopoilijoista Länsi-Suomessa.
Viidakon tähtöset oli Susanna Ruotsalaiselle shokki
Susanna Ruotsalainen on lähdossä kesällä kiertueelle elämänkumppaninsa Matti Nykäsen kanssa. Televisiossa molemmat esiintyivät kevätkaudella tosi-tv -sarjoissa.
Äänekoski selvittää terveyspalveluiden säilyttämistä
Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan lääkäripalveluiden säilyttäminen selvitetään. Kustannukset eivät kuitenkaan saa paisua.
Jättiputkea torjutaan taas
Vieraslajien torjuntatyöt on aloitettu jättiputkesta. Keski-Suomesta on havaittu tähän mennessä 340 vieraskasvien esiintymää. Näistä yli 200 on jättiputkea.
Parkour: Hyppimisen lyhyt oppimäärä
Parkour on liikuntaa ja luovaa ilmaisua, jossa liike syntyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Parkouraajia näkee kaduilla, kulttuuriareenoilla, elokuvissa ja musiikkivideoissa.
Javanaisen jatkolle niukka tuki
Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen jatkaa tehtävässään. Päätös syntyi kaupunginhallituksessa tiukan äänestyksen jälkeen äänin 7-6.
Viherhankkeet viivästyvät Jyväskylässä
Heikko taloustilanne saattaa lykätä useita viher- ja virkistysalueiden kehittämishankkeita Jyväskylässä. Esimerkiksi Tuomiojärven ja Palokkajärven rantareittien toteutuminen seuraavan kymmenen vuoden aikana on epätodennäköistä.
Puolet roska-astioista paikoillaan
Lähes puolet Jätepörssin poistamista mainosroska-astioista on saatu korvattua Jyväskylässä. Ensimmäiset roska-astiat on asennettu vilkasliikenteiseen paikallisliikennekeskukseen ja Rantaraitille.
Toukotöihin ryhdytään naapurin ja maan mukaan
Kevään toukotyöt ovat alkaneet Keski-Suomessa noin viikon tavanomaista myöhemmin. Kylvöjä ovat hidastaneet viime viikkojen sateet, mutta lähipäiviksi ennustettu poutajakso todennäköisesti vauhdittaa töitä.
Sananen - Mummot tuotteiksi
Mummoissa on viisaus ja kauneus. Mutta me emme näe niitä. Siksi mummot täytyy tuotteistaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.