Liikkumattomuus tappaa vuosittain 5 miljoonaa ihmistä
Erityisesti nuorten liikkumattomuus on hälyttävän yleistä. Tutkijat toivovat, että pandemiaksi yltynyt liikkumattomuus voitaisiin selättää lisäämällä arjen liikuntamahdollisuuksia, kuten pyöräilyä.
Kolmannes maailman aikuisista ei liiku tarpeeksi, ja liikkumattomuus aiheuttaa yli viisi miljoonaa kuolemaa vuosittain, kertovat tuoreet tutkimukset. Liikkumattomuutta käsittelevä raportti julkaistiin arvostetussa lääketieteellisessä The Lancet -lehdessä.
Raportin mukaan liikkumattomuuden aiheuttamat terveysriskit ovat samalla tasolla tupakoinnin ja ylipainon kanssa.
Asiantuntijat kuvailevat liikkumattomuutta pandemiaksi. Tutkijoiden mukaan noin 1,5 miljardia ihmistä ei yllä riittävään fyysiseen aktiivisuuteen. Riittäväksi viikottaiseksi liikunta-annokseksi suositellaan viittä 30 minuutin mittaista, maltillisella teholla tehtävää harjoitusta, kolmea 20 minuutin reipasta harjoitusta, tai vaihtoehtoisesti näiden kahden yhdistelmää.
Liikkumattomuus on lisääntyy iän myötä, ja on yleisempää naisilla kuin miehillä. Nuorten kohdalla tilanne on vielä hälyttävämpi, sillä vain viidennes 13-15 -vuotiaista liikkuu tarpeeksi.
Tutkijat vertailivat myös liikunnan ja yleisten sairauksien välistä yhteyttä väestötilastojen avulla. Vuonna 2008 sattuneista 57 miljoonasta kuolemasta yli 5,3 miljoonaa oli liikkumattomuuden aiheuttamia.
Asiantuntijat arvioivat, että 10 prosentin lisäys liikunnassa vähentäisi vuosittaisia kuolemantapauksia yli puolella miljoonalla. Reseptiksi liikkumattomuuteen tutkijat tarjoavat yhteiskunnallisia ratkaisuja: jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta kaupungeissa olisi parannettava ja ilmaisten liikuntapaikkojen tarjontaa lisättävä. Myös koulujen liikuntakasvatuksen määrää tulisi lisätä.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
Ravitsemustieteen professori: ruokavalioneuvonnan oltava entistä yksilöllisempää
Tulevaisuuden haasteisiin kuuluu yksilön tasolla toimivan ja terveyttä edistävän ruokavalion toteutuminen. Usein ruokavaliomuutokset lopahtavat oman vastuun puuttumiseen.
Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan
Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
Syöpäjärjestöt: Syöpäpotilaiden tilanne huolestuttava
Syöpäjärjestöt ovat huolissaan syöpäpotilaiden kokonaisvaltaisen hoidon tilasta. Kehittyneiden hoitojen takia syöpään kuolee harvemmin, mutta hoidot saattavat jatkua jopa vuosikymmeniä. Rankkojen ja pitkien hoitojen vuoksi muiden tukipalveluiden rooli nousee yhä suuremmaksi.
Hoitohenkilöstön koulutuksella on haettu uudenlaisia työtapoja vanhustenhoitoon
Vaasan seudulla halutaan lähivuosina siirtyä yhä enemmän ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden kotona asumiseen. Tähän tähdätään muun muassa hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksella, jossa on keskitytty erityisesti vanhusten itsenäiseen selviytymiseen ja kuntoutukseen.
HYKS jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat hengen
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on hävinnyt oikeusjutun, joka koski syöpäsairaan oikeutta hakeutua hoitoon Ruotsiin.
Millä saisi miehen liikkumaan?
Väitetään, että suomalaiset miehet jäävät joko sohvalle tai himourheilevat. Urheilun aloittamisesta ei kannata kuitenkaan tehdä liian suurta kynnystä, miettii Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n Keijo Kylänpää.
Tupakka lisää alkoholismin aivohaittoja
Pitkäaikainen alkoholin suurkulutus voi heikentää muistia ja hidastaa monia mielentoimintoja. Tupakoivilla tämä vaikutus on kuitenkin vielä suurempi, tuore tutkimus osoittaa.
Raskaudenaikainen influenssa saattaa johtaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa kehittyä helpommin niille, joiden äiti on sairastanut influenssan raskauden aikana. Jos yhteys varmistuu uusissa tutkimuksissa, raskautta edeltävät influenssarokotukset voisivat vähentää mielialahäiriöitä.
