Liito-oravan papanoista ei ollut kaavan kaatajiksi
Liito-oravien papanalöytöön vetoaminen ei auttanut kaatamaan Ruotsalaisen rantaosayleiskaavaa Kouvolan hallinto-oikeudessa. Oikeus hylkäsi Heinolan kaupunginvaltuuston hyväksymästä kaavasta tehdyt valitukset.
Osan valituksista olivat tehneet maanomistajat, jotka muun muassa väittivät rakennuspaikkoja sijoitellun väärin.
Kaksi valituksista oli luonnonsuojeluyhdistysten nimissä tehtyjä. Niissä kerrottiin liito-oravan jätöksistä.
Papanat oli laskettu, ja valitusten mukaan "ulostejyväsiä" oli arvioitu olleen muutama sata kappaletta.
Kouvolan hallinto-oikeus katsoi, että liito-oravan jätöshavainnot eivät sellaisenaan vielä merkitse alueella olevan luonnonsuojelulain suojaamaa oravan asutusta.
Kaava-alue on 135 neliökilometriä ja se käsittää rantaviivaa hieman yli 100 kilometriä. Loma-asuntoja alueella on 470, joista uusia rakennuspaikkoja 45.
Heinolan kaupunginvaltuusto hyväksyi Ruotsalaisen rantaosayleiskaavan viime vuoden helmikuussa. Kouvolan hallinto-oikeuden mukaan Ruotsalaisen kaava ei ole lainvastainen.
