Ulkomaat |

"Likainen Harry" lähti Romneyn kelkkaan

Näyttelijälegenda Clint Eastwood haluaa komean miehen Yhdysvaltain johtoon. Myös muita julkkiksia löytyy kuvernöörin tukijoukoista.

Amerikkalaisnäyttelijä Clint Eatwood Los Angelesissa marraskuussa 2011.
Amerikkalaisnäyttelijä Clint Eatwood Los Angelesissa marraskuussa 2011. Kuva: Paul Buck / EPA

Oscar-palkittu ohjaaja-näyttelijä Clint Eastwood on ilmoittanut kannattavansa Yhdysvaltain seuraavissa presidentinvaaleissa republikaanien ehdokas Mitt Romneya.

- Maa tarvitsee piristysruiskeen, Eastwood sanoi Romneyn kannattajille perjantaina järjestetyssä, yksityisessä kampanjatilaisuudessa.

Vielä helmikuussa näyttelijälegenda sanoi, että hän ei kannata ketään poliitikkoa, mutta nyt hän on tullut toisiin aatoksiin.

- Nyt tarvitsemme enemmän kuin koskaan kuvernööri Romneya, Eastwood suisutti.

Tähän ei kehujen kohde voinut olla vastaamatta.

- Hän pelasti päiväni. Mikä mies, Romney visersi.

82-vuotias Clint Eastwood perusteli siirtymistä Romneyn puolelle sillä, että vajaa vuosikymmen sitten hän oli kuvaamassa Massachusetsissa Menneisyyden ote -elokuvaansa. Silloin hän näki, kuinka Romney pyrki kuvernööriksi.

- Tuolloin mietin, että tämä mies on liian komea kuvernööriksi, mutta hän näyttää siltä, että hän voisi olla presidentti, Eastwood vitsaili.

Eastwood on kuuluisin julkisuuden henkilö tähän mennessä, joka tukee Romneya. Myös Oscar-palkittu näyttelijä Jon Voight sekä rocktähti Kid Rock ovat ilmoittaneet kannattavansa Romneya.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä