Linnan juhlat keräsi jälleen miljoonayleisön
Itsenäisyyspäivän vastaanotto keräsi jälleen miljoonayleisön. TV1:n lähetystä presidentti Tarja Halosen emännöimistä Linnan juhlista seurasi parhaimmillaan lähes 2,5 miljoonaa ihmistä.
Itsenäisyspäivän vastaanotto on suosittu ohjelma vuodesta toiseen. Viime vuonna lähetystä seurasi iltakahdeksan aikoihin noin 2,3 miljoonaa ihmistä, tänä vuonna katsojahuippu kohosi jopa 2,5 miljoonaan ihmiseen.
Ohjelman keskikatsojamäärä oli noin 2,3 miljoonaa.
Yli kahden miljoonan katsojalukuihin päästiin kello 19 - 21.30 välillä. Katsojaluvut nousivat hieman viime vuodesta.
Lähetyksen välissä ollutta uutislähetystä seurasi lähes 2,2 miljoonaa ihmistä.
Linnan juhlat on ollut vuodesta toiseen katsotuin tv-lähetys Suomessa. Sen keskikatsojamäärät ovat 2000-luvulla olleet muutamaa vuotta lukuunottamatta yli kaksi miljoonaa katsojaa.
Seuraavaksi suosituimpia ovat yleensä suuret urheilu- tai viihdetapahtumat, jos laskusta jätetään pois Linnan juhlien välissä oleva uutislähetys.
Jääkiekon, mäkihypyn ja formulan ratkaisunhetket ovat saaneet suomalaiset ruutujen ääreen 2000-luvulla, joinakin vuosina taas Idols, Euroviisut tai Miss Suomi löytyy kolmen katsotuimman ohjelman joukosta.
Presidentti Tarja Halosen emännöimien Linnan juhlien teemana oli tänä vuonna tasa-arvon ja yhteistyön Suomi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.