Linnoituksen yössä ei juopotella
Kiristetyillä toimilla Etelä-Karjalan poliisi puuttuu väkivaltarikosten ja vahingontekojen kasvukierteeseen. Poliisin tiukentuneen valvonnan takia poliisitehtävien määrä on selvästi vähentynyt.
Poliisi on määrännyt alkoholin käyttökiellon Lappeenrannan Linnoituksen yöhön ensi viikonloppuna valleille, Vanhaan puistoon ja Rantapuistoon.
Poliisi tulee valvomaan alkoholin käyttöä näkyvästi. Järjestyshäiriöiden ehkäisemiseksi juomat otetaan pois kieltoalueella.
- Linnoituksen yöstä on muodostunut nuorten ryyppyjuhla, ja aikaisempina vuosina on havaittu väkivaltaa ja vahingontekoja yleisötilaisuuden ulkopuolella. Yritämme nyt palauttaa tapahtuman luonteen alkuperäiseen muotoonsa eli perheiden kulttuuritapahtumaksi. Toivottavasti ihmiset ymmärtämät hyvän tarkoituksen, sanoo poliisipäällikkö Jyrki Wasastjerna Etelä-Karjalan poliisilaitokselta.
Alkoholilain mukaan poliisi voi, milloin yleinen järjestyksen ylläpitäminen niin vaatii, kieltää alkoholijuomien nauttimisen julkisella paikalla.
Kierre poikki
Toimien kiristäminen on osa laajempaa yritystä katkaista väkivaltarikosten ja vahingontekojen kasvava kierre Etelä-Karjalan kaupunkikeskustoissa. Samalla yleisötilaisuuksia viedään vähemmän päihdekeskeiseen suuntaan.
- Olemme yrittäneet eri toimijoiden kanssa löytää keinoja taata kehitys myönteiseen. Siksi olemme pakotettuja ryhtymään tähänkin toimeen.
Etelä-Karjalan poliisilaitos on kesän aikana muutenkin tiukentanut valvontaa yleisötilaisuuksissa yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Tämä on selvästi vähentänyt poliisin tehtäviä ja rikosilmoitusten määrää. Tilaisuudet on voitu samalla toteuttaa entistä paremmin tarkoituksensa mukaisina viihtyisinä tapahtumina.
- Tämä ei tarkoita, että alkoholin sivistynyt nauttiminen puistossa olisi mahdotonta. Päinvastoin, se on sallittua, Wasastjerna muistuttaa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Kaksi miestä tuomittiin pahoinpitelystä
Toinen mies sai vuoden ehdollisen rangaistuksen Lappeenrannassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Toisen miehen katsottiin kärsineen jo oman tuomionsa.
Selvitysmies rajoittaisi luotsauspakkoa kanavalla
Selvitysmies helpottaisi Saimaan kanavan luotsausvelvollisuutta. Seppo Kykkänen teki myös useita ehdotuksia Saimaan luotsauskustannusten pienentämiseksi.
Koivukeskussyytteet nurin
Oikeus katsoi, että vaikka puunhankinnasta oli tehty vain aiesopimus, toiminta käynnistyi ja jatkui vuosikausia. Tämän vuoksi Ruotsalaisen toimintaa ei voida pitää törkeänä.
Mustan ja Valkoisen teatterifestivaali laajenee Lappeenrantaan
Huomenna lauantaina käynnistyvä Mustan ja Valkoisen teatterifestivaali laajenee 10 -vuotisjuhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa Lappeenrantaan.
TE-toimistot sulkevat oviaan
Kaakkois-Suomessa kolme TE-toimistoa sulkee ovensa jouhannuksen alla. Asiakkaita ohjataan käyttämään puhelin- ja verkkopalveluita.
Keskustele: Menivätkö ministerivaihdokset oikein?
Paljon kohistu ministerikierrätys kävi toteen, kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kierrätti kolme ministerin paikkaa.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Etelä-Karjalassa valkolakin saa tänä keväänä 589 ylioppilasta. Yle Etelä-Karjala julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Ovakon Imatran tehtaanjohtaja: Toimituksia pystytään jatkamaan palosta huolimatta
Tehtaan korjaus sulattopalon jäljiltä kestää viikkoja.
Suomen suurimman hiekkalinnan rakennustyöt aloitettiin Lappeenrannassa
Tänä vuonna linnan teemana on Kalevala. Linnassa hyödynnetään myös uusiutuvaa energiaa.
Ovako: Tuotanto seisahtuu tulipalon takia
Ovakon Imatran terästehtaan tulipalon vahinkojen laajuudesta ei ole vielä tietoa. Tehtaan sähkökaapeleita paloi ja sulaa terästä valui valutasolle, kun valuastia paloi puhki.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.