Linnunradan laidalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Haminassa on jo usean kuukauden ajan valmisteltu Eppu Normaalin musiikkiin perustuvaa musikaalia. Lavalla nähdään sekä teatterimaailman konkareita että lapsia. Sirkusmaailmaan sijoittuva näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina.
Haminassa odotetaan heinäkuun kuudetta päivää innokkaasti ja jännityksellä. Tuolloin ensi-iltansa saa Haminan Kesäteatterin musikaali "Linnunradan laidalla". Tiina Puumalaisen kirjoittama, sirkusmaailmaan sijoittuva musikaali kertoo perheyrityksen sukupolvenvaihdoksesta, vallanhalusta ja lopulta onnellisen, rakkaudentäyteisen elämän kaipuusta. Teoksen musiikit ovat legendaarisen suomalaisen pop-rock -yhtyeen Eppu Normaalin kappaleita.
- Tästä esityksestä löytyy koko kansan rakastaman kesäteatterin anti. Upea ja menevä musiikki takaavat sen, että kaikki varmasti viihtyvät, tuottaja Henni Kiri kertoo.
- Viihdettä tarjoillaan hassun hauskojen sirkustemppujen myötä paljon. Esityksessä nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta myös romantiikkaa ja elämänmakuista draamaa.
Mukana lapsia ja konkarinäyttelijöitä
Musikaalia tähdittävät teatterin konkarit, mutta mukana on myös paljon lapsia. Jutta Ojala, Juulia Purho, Maria Urpalainen ja Helmi Harjula viettävät näytelmän parissa melkein koko kesälomansa, mutta vakuuttelevat, että se on vain hauskaa. 9-vuotias Helmi kertoo esittävänsä näytelmässä pikkutyttöä.
Tästä esityksestä löytyy koko kansan rakastaman kesäteatterin anti.
- Sen lisäksi tanssin, laulan ja esitän sirkuslaista ja koiraa, Helmi selvittää.
Sirkustirehtööri Kingiä esittävä Raimo Kaistala on ollut tekemässä teatteria jo yli 40 vuotta. Kaistalan mukaan teatterin tekeminen kesällä on hauskempaa kuin talvella, vaikka yksi huono puolikin löytyy.
- Tässä menee Suomen lyhyt kesä kokonaan. Toisaalta tätä on ihan rento tehdä.
Kaistalan mukaan Linnunradan laidalla -esityksessä Eppu Normaalin kappaleet nousevat uudelle tasolle.
- Radiosta jaksan kuunnella Eppuja ehkä muutaman värssyn, mutta meidän esityksessämme musiikki alkaa elämään ihan uutta elämää, Kaistala naurahtaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Silvia Modig: Vasemmistoliitto vastustaa epäröimättä julkisesti tuettua Guggenheimia
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modigin (vas.) mukaan hänen kantansa mahdolliseen Guggenheimin paluuseen tulkittiin väärin perustein epäröiväksi Yle Uutisten torstaiaamun lähetyksessä.
Irlantilaistähti Sinéad O'Connor: "Rakastan musiikkia aina vain enemmän"
Viime vuonna julkaistu Sinéad O'Connorin uusin levy kuulostaa yllättävän positiiviselta.
Euroviisujen visuaalisten tehosteiden takaa löytyy suomalainen
Ruotsin Malmössä myös kisojen graafinen ilme on suomalaisten toteuttama.
Kristan lesbosuudelma kauhistuttaa Georgiassa
Georgiassa on järjestetty suuri homomielenosoitus Euroviisujen ja kansainvälisen homofobian vastaisen päivän kunniaksi. Yle Uutisten toimittaja Liisa Lehmus kertoo Tbilisin keskustaan kokoontuneen tuhansia ihmisiä. Suomen viisuedustajan Krista Siegfridsin esityksessä ollut tyttöjen välinen suudelma on Georgiassa kauhistus.
Gallen-Kallela-Sirén sai moitteet Guggenheim-hankkeen valmistelusta
Oikeusasiamies moittii museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirénin toimintaa Guggenheim-hankkeen valmistelussa.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
