Lintujen pesinnät onnistuneet
Lintujen pesinnät ovat onnistuneet sateisesta kesästä huolimatta kohtuullisen hyvin. Pikkulinnuilla on kosteasta ja viileästä säästä huolimatta ollut runsaaati tarjolla hyönteisravintoa poikasille.
Turun lintutieteellisen yhdistyksen tiedottaja Jorma Hellstenin mukaan saariston vesilintukannat ovat saaneet kohtuullisia poikueita. Pikkulinnuilla on kosteasta ja viileästä säästä huolimatta ollut runsaaati tarjolla hyönteisravintoa poikasille.
-Tiaisilla ja vaikkapa tervapääskyllä on omien havintojeni mukaan pesintä mennyt mukavasti. Hyönteisiä ja etenkin kirvoja on runsaasti, joten ravintoa riittää. Ei tämä linnunpoikasten kannalta tietenkään mikään unelmakesä ole ollut, kertoo Hellsten.
- Halikonlahdella näin vesilintupoikueita hyvinkin, mutta Paimionkahdella niitä oli taas selvästi vähemmän. Esimerkiksi silkkiuikun poikasia oli vähän.
Hellsten muistuttaa, että vesilinnut piilottelevat paraikaa sulkasadon vuoksi lahtien ruovikoissa, joten poikastilanteesta on vaikea saada kokonaiskuvaa.
Luontokartoituksia tekevä projektipäällikkö Pekka Alho Turun Ammattikorkeakoulusta liikkuu paljon havainnoimassa etenkin saariston lintukantoja.
- Poikaskesä on ollut esimerkiksi kyhmyjoutsenen osalta suorastaan hyvä. Kanta on elpynyt ankarien lähitalvien jälkeen yllättävänkin hyvin. Saariston luodoilla tiirat ja lokit ovat pesineet onnistuneesti ja sorsalintupoikueet ovat vahvoja, hän sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Pyöräilijä kuoli liikenneonnettomuudessa Turussa
Paikkakuntalainen nainen kuoli illalla sattuneessa onnettomuudessa Ratapihankadulla.
Sinilevä kukki Itämeressä jo tuhansia vuosia sitten
Sinilevä on yksi maailman vanhimmista eliöistä. Sen myrkyllisyyden tarkkaa syytä ei vieläkään tiedetä. Levälauttojen kasvaminen kesällä ei ole kokonaan kiinni lämpötilasta.
Poliisi: Varissuon autopalo oli onnettomuus
Tarkka syttymissyy saattaa jäädä arvoitukseksi. Tuli tuhosi autoja keskellä yötä.
Mies kätki reppuunsa 36 muumilautasta
Kaarinan Prisma-myymälästä anastettujen astioiden arvo on noin 700 euroa. Muumiastiat ovat erityisesti varkaiden suosiossa.
Lisäbudjetissa rahaa telakoille ja aloittaville yrityksille
Hallitus on sopinut runsaan 130 miljoonan euron lisäyksistä tämän vuoden budjettiin. Lisäbudjetti edellyttää valtion lainanoton kasvattamista 253 miljoonalla eurolla, kun tulot vähenevät runsaalla 120 miljoonalla eurolla samanaikaisesti menojen lisäämisen kanssa.
Siwa ryöstettiin teräaseella uhaten Turussa
Naamioilla varustautuneet miehet pitivät veistä myyjän kaulalla. Tekijät pakenivat mukanaan huomattava summa rahaa. Poliisi pyytää havaintoja yleisöltä.
Mattolaiturikin oli joutua säästösilppuriin Raisiossa
Kuntien tarve hakea uusia säästöjä näkyy yhä erikoisemmissa yhteyksissä. Raision kaupunki ehätti jo ilmoittaa pitävänsä matonpesupaikan suljettuna tänä kesänä. Pienen myrskyn nostaneeseen tilanteeseen on kuitenkin löytymässä tyynnyttävä ratkaisu.
Kuusi henkilöautoa paloi yöllä parkkihallissa Turussa - video tapahtumapaikalta
Palossa tuhoutui täysin kaksi henkilöautoa, neljä muuta autoa vaurioitui. Autot paloivat Turun Varissuolla sijaitsevan parkkitalon ylätasanteella.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.
Engren Turusta KHL:n Lev Prahaan
TPS:n maalivahti Atte Engren jättää jääkiekon SM-liigan ja siirtyy KHL:ään - Lev Prahan joukkueeseen.
