Savo |

Lipponen: korkea aika saada asuntomessut ”kot'kaapuntiin”

Suomen entinen pääministeri, nykyisin energiateollisuuden konsulttina toimiva Paavo Lipponen vieraili torstaina perheineen Kuopion asuntomessualueella. Lipponen on mielissään siitä, että Kuopio pääsee nyt esiin hyvin edistyksellisenä kaupunkina niin kaupunkisuunnittelun kuin Saaristokaupunginkin tiimoilta. Tämä on tulevaisuutta, hän sanoo.

Paavo Lipponen tutustui asuntomessualueeseen perheineen. Messualue teki entiseen pääministeriin välittömän vaikutuksen.

- Olihan se jo aikakakin, että ”kot'kaapuntiin” saatiin asuntomessut parhaalle mahdolliselle paikalle mitä voi kuvitella, Lipponen lohkaisee sujuvalla Savon murteella.

Lipposen mukaan asuntomessut ovat mitä parhainta mainosta Kuopiolle. Eniten kehuja kirvoittaa kaupunkisuunnittelu.

- Kuopio pääsee tässä nyt esiin hyvin edistyksellisenä kaupunkina. Kaupunkisuunnittelu ja koko Saaristokaupunki ovat tulevaisuutta, Lipponen hehkuttaa. Myös asuntojen kohdalla on paljon uutta, kuten energiatehokkuus, hän jatkaa.

Kaavoituksellinen esimerkki

Lipposelta heruu kehuja Kuopion kaavoitukselle. Hänen mukaansa asuntotarve on huomioitu hyvin. Kaupunkirakenteen tiivistämisestä hän antaa erityismaininnan.

- On tätä rantaa eri puolilla, kuten vaikkapa Savilahti, kun se tulee käyttöön. Juuri näin pitää kaupunkia kehittää, luontoa kunnioittaen, se täällä on onnistunut hyvin, hän suitsuttaa.

Sisustusvinkkejä kotiinviemisinä

Lipposen naisvaltainen perhe on kierrellyt messutaloja haltioituneena. Perhe asuu Helsingin Töölössä kerrostalossa, mikä ei perheen tyttäriä aina miellytä. Perhe suunnitteli omakotitalon rakentamista lähiöön, mutta rakennusprojektin raskauden vuoksi perhe päätyi helpompaan ratkaisuun. Matkaan tarttuu perheen pään mukaan varmasti sisustusideoita. Kiinnostusta perheen naisväessä herätti etenkin yksi suurempi omakotitalo.

- Kysyinkin, joko muutetaan Kuopioon, sillä enhän minä sitä päätä, Paavo Lipponen naurahtaa.

Muuttoa eri ainakaan lähiaikoina ole luvassa, mutta Kuopiossa perhe vierailee ahkerasti, sillä sekä Paavo että puolisonsa Päivi ovat kotoisin Kuopiosta. Kaupunkiin tuovat luonnollisesti sukulaiset ja halu opettaa lapsille juuria, mutta myös Paavon kannattaman Kuopion Palloseuran ottelut.

Lähteet:
YLE Savo / Anna Kumpulainen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä