Lisäbudjetista rahaa koulujen korjauksiin
Hallitus on hyväksynyt esityksen vuoden ensimmäiseksi lisäbudjetiksi. Esimerkiksi koulujen sekä sosiaali- ja terveysrakennusten korjaushankkeisiin esitetään lisättäväksi 30 miljoonaa euroa. Suomen Teollisuussijoitusta esitetään pääomitettavaksi 30 miljoonalla eurolla, mikä mahdollistaa lisäpanostukset kaivosteollisuuteen.
Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien määrärahaan esitetään 24 miljoonan euron lisäystä.
Kaikkiaan lisäbudjetissa esitetään lisättäväksi määrärahoja 224 miljoonalla eurolla ja tuloarviota 96,5 miljoonalla eurolla. Esitys on siis noin 128 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kuluvan vuoden nettolainanotoksi arvioidaan noin 7,5 miljoonaa euroa.
Tuloarviota korotetaan muun muassa arvonlisäveron arvioitua suuremman kertymän ja Islannin ennenaikaisesti maksamien lainanlyhennysten vuoksi.
Lisäbudjetti menee seuraavaksi eduskunnan käsiteltäväksi.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.