Kymenlaakso |

Lohisoitto avattiin aurinkoisessa säässä

Kotkan torille oli saapunut runsaasti yleisöä seuraamaan Kymijoen Lohisoiton avajaistapahtumaa. Vuoden Kojamoksi on julistettu Ilpo Palomäki.

Matti Jylhä-Vuorio avasi vuoden 2012 Lohisoiton Kotkan torilla.
Kymijoen Lohisoiton puheenjohtaja Matti Jylhä-Vuorio avasi Lohisoiton. Taustalla Tuigu-yhtyeen Juha Björninen. Kuva: Yle/Jaakko Mäntymaa

Kymijoen Lohisoitto pääsi käyntiin keskiviikkona kauniissa säässä. Kotkan torille oli saapunut runsaasti yleisöä seuraamaan, kun vuoden Kojamoksi julistettiin muun muassa Junnun Lauluseuran puheenjohtajana toimiva Ilpo Palomäki.

Tapahtuman ensimmäisenä esiintyjänä torin lavalle nousi Tuigu-yhtye kitaristi Juha Björnisen johdolla.

Varsinainen avajaiskonsertti on keskiviikkoiltana Kotkan konserttitalolla, kun Kymi Sinfonietta esiintyy yhdessä Pietarin Filharmonian kanssa.

Lohisoitto jatkuu sunnuntaihin saakka ja päättyy Kuutsalon saarimajalla.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä