Keski-Pohjanmaa |

Lohtajan yläkoululla pahoja sisäilmaongelmia

Lohtajan yläkoulun sisäilma aiheuttaa oireita yli puolelle koulun noin sadasta oppilaasta – myös osa opettajista oirehtii. Kokkolan kaupunki on tehnyt koulussa laajoja mittauksia ja koulu on tehnyt myös oman oirekyselyn.

Kuvassa Lohtajan yläkoulu talviasussa.
Kuva: Lohtajan yläkoulun arkisto

Kaksi yläkoulun opettajaa on siirtynyt pitämään tuntinsa evakossa Lohtaja-talolla. Lisäksi kaksi oppilasta on siirretty lääkärin suosituksesta pois yläkoulun tiloista.

Kesäksi 2012 kaupunki on varannut koulun remonttiin 300 000 euroa. Koulun kellarissa on todettu sädesientä ja kellari on tarkoitus eristää. Haittaa aiheuttaa myös kostealle betonille liimattu muovimatto.

- Eihän se tietenkään mielenrauha täysin tyyni ole tässä suhteessa, mutta tehty on se, mitä voidaan. Toki odotamme sitä hetkeä, että asiat saadaan kuntoon ja varmuus siitä, että hengitysilma on hyvä, sanoo perusopetuksen rehtori Juha Salo.

Kokkolan kaupunki järjesti Lohtajan koululla torstaina sisäilmatilaisuuden, jossa oli paikalla yli kaksikymmentä vanhempaa. Tilaisuutta haluttiin jo viime keväänä, kun oppilaiden ja henkilökunnan oireet pahenivat. Tilaisuus järjestyi kuitenkin vasta lähes vuoden viiveellä.

- Tilaus infolle oli jo viime keväänä, mutta ehkä kohteita kaupungilla on niin paljon, että se järjestettiin vasta nyt. Tässä koulu joutui kyllä vähän, eikä aivan vähääkään, painostamaan, kertoo rehtori Juha Salo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä