Loiset ovat kaikkialla
Suuri osa loisista ei näy paljaalle silmälle. Ihmiselle tuttuja näkyviä tai kuuluvia loisia ovat esimerkiksi täi ja käki.
Ajatus loisesta tuntuu inhottavalle. Inhottavia ne ovatkin, sillä loinen tarkoittaa toisen eliön kustannuksella ja vahingoksi elävää eliötä. Loinen voi olla iholla, karvoituksessa taikka toisen eliön sisällä. Ja niitä on kaikkialla - myös loisilla on omat loisensa.
- Käytännössä voidaan sanoa, että kaikilla on loisia. On arvioitu, että jopa puolet maapallon eliöistä on loisia. Loisiminen saattaa olla yleisin elämäntapa maapallolla, toteaa Jyväskylän yliopiston parasiittien tutkijaryhmää johtava tutkija Anssi Karvonen.
Myös ihminen on isäntä lukuisille loisille.
- Suomessa ollaan siinä onnellisessa tilanteessa, että täällä on hyvin vähän ihmisen loisia. Tropiikissa miljoonat kärsivät loistaudeista ja sairauksista, Karvonen sanoo.
Esimerkiksi malaria on loisen aiheuttama sairaus. Malariaan sairastuu vuodessa noin 500 miljoonaa ihmistä, ja tauti tappaa noin miljoona ihmistä vuodessa.
Suomessa kuitenkin tavataan myös ihmisessä loisivia lajeja.
- Kaloista tarttuva lapamato on yksi näistä. Sekin on hyvin harvinainen nykyään. 1940-1950 -luvuilla se oli yleinen, Itä-Suomessa hyvin suuri osa väestä kantoi lapamatoa, Karvonen sanoo.
Yleisempiä ihmisloisia ovatkin vaikkapa punkit ja täit.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Gorillakaksosten leikki tarttui videolle
Videon kuvasi San Diegon eläintarhan tutkija, joka oli Ruandan Volcanoes-kansallispuistossa tutustumassa suojeltujen vuorigorillojen elinympäristöön.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Jätteiden käsittely lisääntynyt
Kaivostoiminta ja louhinta synnyttävät suurimman osan jätteestä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
Kalojen fongaaja on hionut taktiikkaansa puoli vuotta
Kotkan kalamaratonissa kisataan viikonloppuna siitä, mikä joukkue saa pyydystettyä eniten eri kalalajeja. Lajikalastus eli fongaus on levinnyt kalaharrastajien parissa. Jesse Suntio osallistuu Kotkan kalamaratoniin viidettä kertaa.
