Kotimaa |

Lokapojat-juttu menossa hovioikeuteen

Poikkeuksellinen Lokapoika-yhtiötä koskeva rikosjuttu on menossa hovioikeuden käsittelyyn. 20. kesäkuuta annetussa käräjäoikeuden tuomiossa kaksi yhtiön johtajaa sai neljän vuoden ehdottomat vankeusrangaistukset.

Poliisin tutkijat kuvasivat A. Lokapojat Oy:n toimitiloja Tuusulan Pyöräkujalla 6. marraskuuta 2008.
Poliisin tutkijat kuvasivat A. Lokapojat Oy:n toimitiloja Tuusulan Pyöräkujalla marraskuussa 2008. Kuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

Useat Lokapojat-jutun osalliset ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä jutussa annettuun käräjäoikeuden tuomioon.

Tyytymättömyydestään ovat kertoneet muun muassa syyttäjä, yksi asianomainen ja yli kymmenen vastaajaa.

Lopullisia valituksia hovioikeuteen ei ole vielä jätetty. Ne pitää jättää 30 päivää tuomion julkistamisen jälkeen eli heinäkuun toiseksi viimeisellä viikolla.

Lokapojat-jutussa yhtiön kaksi johtajaa tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi he joutuvat maksamaan liki 280 000 euroa erilaisia korvauksia ja palauttamaan rikoksella saatua hyötyä 920 000 euron edestä.

Kaikkiaan jutussa annettiin rangaistus 18 ihmiselle.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä