Loma-asuntomessuille odotetaan paikallisia
Ensimmäisen messuviikon kävijät ovat tulleet Kymen ja Etelä-Savon sekä Uudenmaan alueelta. Venäläisten määrää ei mitata.
Viikko sitten alkaneilla loma-asuntomessuilla on tähän mennessä käynyt noin 15 000 messuvierasta.
- Vaikka kävijämäärä onkin toistaiseksi kävijämääräkeskiarvon alarajoilla, ovat messut toimineet hyvin, sanoo Suomen asuntomessujen messupäällikkö Heikki Vuorenpää.
Vilkkaimmat päivät olivat lauantaina ja sunnuntaina, jolloin molempina päivinä kävijöitä oli yli 3000. Suurin osa vieraista on kokenut messujen vastanneen odotuksia.
Venäläisten messuvieraiden osuutta ei tiedetä, sillä eri kansallisuuksia ei messukävijöistä tutkita.
Hyvää palautetta järjestäjille
Tähän mennessä loma-asuntomessukävijöistä lähes puolet on saapunut messuille Kymen ja Etelä-Savon elinkeinoalueilta. Messujen ensimmäisten päivien kävijöistä 38 % oli Kymen- ja 10 % Etelä-Savon elinkeinoalueilta. Uusimaalaisten osuus messuvieraista oli 17 %. Messujen isäntäpaikkakuntalaisia, eli lappeenrantalaisia oli ensimmäisten päivien messuvieraista 19 prosenttia.
Suomen Asuntomessujen messupäällikkö Heikki Vuorenpää vetoaakin paikallisiin asukkaisiin.
- Lähiseudun asukkaiden kannattaa nyt herätä ja nostaa messujen kävijämäärä ainakin sinne 30.000:een!
Messukävijät ovat olleet tyytyväisiä tarjontaan. Hyvän tai erinomaisen arvion on antanut lähes 80 prosenttia messuvieraista.
- Vieraat ovat olleet hyvin tyytyväisiä ja näytteilleasettajat ovat tehneet hvyin kauppaa.
Venäiset kävijät jokerikortti
Venäläisten kävijöiden määrästä messujärjestäjillä ei ole tietoa, sillä kansallisuuksia ei messututkimuksissa mitata.
Joidenkin näytteilleasettajien puheissa on esiintynyt kritiikkiä siitä, että tapahtumaa ei ole mainostettu venäläisille riittävästi.
Sekä messuorganisaatiossa että messupäällikön suulla tämä kuitenkin kiistetään.
- Tämä on ollut ensimmäinen kerta, kun asuntomessuilla on panostettu Venäjän markkinointiin, painottaa messupäällikkö Vuorenpää.
- Markkinoinnissa venäläisille paikalliset ovat ehdottomasti asiantuntevampia. Lisäksi asuntomessuorganisaation oma mainonta kohdistuu lähinnä kotimaahan, hän jatkaa.
Messutoimistosta kerrotaan myös, että Lappeenrannan kaupunki on markkinoinut tapahtumaa omissa sidosryhmissään ja venäläisiä toimittajia on käynyt messuilla vieraina.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Sähkölinjan romahtaminen sytytti maastopalon
Maastoa paloi Lappeenrannan Kansolassa pari aaria. Sähkölinjat piti tehdä jännitteettömiksi ennen palon sammuttamista.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
TuuliSaimaan tuulipuistoille merkittävä rahoitus
TuuliSaimaa-yhtiö ja vakuutusyhtiö LähiTapiola ovat sopineet kehitteillä olevien tuulipuistojen rahoituksesta. TuuliSaimaan mukaan rahoitus varmistaa tuulipuistojen kehittämisen.
Uusi energiatekniikan tutkimusyksikkö tuo työtä Varkauteen
Lappeenrannan teknillinen yliopisto aikoo perustaa Varkauteen uuden tutkimusyksikön. Yksikkö halutaan perustaa jo tänä kesänä ja siellä on tarkoitus tutkia energiatekniikkaa ja hajautettua energiantuotantoa.
"Työpaikat meni alta"
Lappeenrannan Parocin tehtaan alasajo on vetänyt tehtaan 250 työntekijää hiljaiseksi. Pääluottamusmies ei usko, että kovin monella riittää halua muuttaa muille paikkakunnille Parocin työpaikan perässä.
Parocin Lappeenrannan tehdas ajetaan alas
Lappeenrannan tehtaan sulkeminen on varmistunut. Tehtaan johto on ilmoitti asiasta työntekijöiden edustajille keskiviikkona aamupäivällä. Viimeinen kone kylmenee vuonna 2016. Kaikki 250 työntekijää joutuvat yt-neuvottelujen piiriin.
Keskustele: Pelkäätkö Tukholman levottomuuksien leviävän Suomeen?
Husbystä alkunsa saaneet kahakat ovat levinneet jo noin kymmeneen kaupunginosaan.
Imatra lisää vanhusten palveluasumista
Kaupunki selvittää uuden tehostetun palveluasumisyksikön perustamista. Yksikkö aloittaisi toimintansa vuonna 2015.
Liikuntapaikoille avustuksia Etelä-Karjalaan
Uudenmaan ELY-keskus myönsi avustuksia Imatralle, Parikkalaan ja Lappeenrantaan. Suurin avustussumma käytetään lähiliikuntapaikan rakentamiseen Imatran urheilutalolle.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.