Lomautettu isä etsii ruokatarjouksia ja tinkii elektroniikasta
Lomautettu kumitehtaan työntekijä hakee ruokatarjouksia. Kirkon määräaikainen nuorisotyöntekijä ei vielä säästä. Eläkeläinen pelaa rahapeliä kuten ennenkin. Työttömät nuoret naiset istuvat iltapäivää baarissa, mutta kaverit ovat tietokoneidensa äärellä taantumaa paossa. Talousahdinko on jo pesiytynyt joidenkin pikkukaupungin ihmisten arkeen.
Kassojen lukulaitteiden pulssi sykkii tasaisesti, kun ihmiset tekevät viikonloppuostoksiaan hyvinkääläisessä supermarketissa Uudellamaalla perjantaina iltapäivällä.
- Lapselle viiliä, kokista, maitoa, perunaa, pari tarjouspullapussia, lapselle oma limu, luettelee 6-vuotiaan tytön isä Mikko Mäkelä, 31, kärryynsä lastattuja ostoksia.
Mäkelä vältti äskettäin päättyneissä yt-neuvotteluissa potkut, mutta ainakin syksyyn asti jatkuvat lomautukset koskevat myös häntä.
- Kaksi päivää viikossa pois. Kyllä se rupeaa näkymään, Mäkelä huokaa.
Puolison työt kaupassa onneksi jatkuvat normaalisti. Omien tulojen pudotus ei vielä täsmentynyt, sillä paperit ammattiliittoon on vasta lähetetty. Sopeutumisstrategia on kuitenkin jo hahmottumassa.
- Tarjoustuotteita ruvetaan katsomaan enemmän. Ei enää päähänpistoja.
Mäkelä arvelee, että ensisijaiset säästökohteet eivät löydy ruokakaupasta.
- Elektroniikka ja sellaiset ostokset saavat melkein jäädä, ne harkitaan. Ennen on tullut aika huolettomasti ostettua kaikenmaailman levyjä, elokuvia ja sellaisia.
Seurakunnan työntekijä tinkisi ensin vaatteista
Marketissa piipahtavat myös paikallisen seurakunnan johtava lapsityönohjaaja Tuija Vänskä, 53, ja hänen tyttärensä Venla, 25. Venla on kirkon nuorisotyöntekijä, määräaikaisella sopimuksella. He edustavat väestön valtaosaa siinä mielessä, että talousahdinko ei vielä tunnu omassa kukkarossa.
- Ei oikeastaan, koska aina yritetään harkita rahankäyttöä, Tuija-äiti kertoo perheen talousopista.
Tytär on perinyt kotoaan taipumuksen suunnitella omaa talouttaan, mutta varsinaisia säästötalkoita ei ole käynnissä.
- Mun rahankäyttö on aika mietittyä. Heräteostoksiakin teen, Venla myöntää.
Jos säästää pitäisi, ensimmäisenä tingittäisiin Tuijan mukaan vaateostoksista.
Suuria hankintoja ei ole aivan heti näköpiirissä. Auto on hankittu viime vuonna. Hallituksen ja rakentajien pikaisesti kaipaamaa asuntoremonttia ei ole juuri nyt mielessä, vaikka kuluihin saisi 10 prosentin avustuksen valtiolta.
- Se katsotaan sitten, kun on aikaa ja rahaa semmoisen tekemiseen. Jos olisi pakko tehdä esimerkiksi putkiremontti, asia olisi tietysti toinen, Tuija Vänskä järkeilee.
Venlalla oma asunto siintää mielessä, mutta hanke ei ole vielä ajankohtainen.
- Ehkä kolmen - viiden vuoden päästä. Mielenkiinnolla seuraan hintojen ja korkojen kehitystä.
Marketin aulassa kassojen koodinlukulaitteiden piippaus sekoittuu peliautomaattien melodioihin ja kolikoiden kilinään.
- Ei ole vaikuttanut mitenkään, pelikoneen ääressä viihtyvä eläkeläinen Eero Niemi vastaa ykskantaan kysymykseen, onko talouskurimuksen vaikuttanut hänen rahankäyttöönsä.
Työttömät parikymppiset ovat jo tottuneet kitkuttamaan
Niina, 20, ja Kristiina, 19, viettävät perjantai-iltapäiväänsä baarissa Hyvinkään keskustassa, tupakansavu siivilöi auringonsäteitä. Kumpikin on jättänyt kesken lähihoitajan koulutuksen ja on työtä vailla. Rahankäytöstä syntyy nopeasti tiivis esitys.
- Ruokaan ja asumiseen. Kirpputoreja kierrän. That´s it. Siinä on mun rahankäyttö - mitä nyt välillä istun täällä ulkona.
Niina ja Kristiina ovat tottuneet niukkuuteen, eikä talouskriisi ole muuttanut heidän rahankäyttöään. Mutta kavereiden on.
- Moni opiskelee, mut ne ei saa harjoittelupaikkoja. Ne ei siksi valmistu ainakaan näillä näkymin vähään aikaan, Niina kertoo havainnoistaan, jotka Kristiina vahvistaa. Ystäviä näkee nykyisin vähemmän.
- Tää baari on aika tyhjä niin kuin huomaat, Kristiina huomauttaa. Ystävät istuvat sen sijaan tietokoneidensa ääressä, koska se on halpaa.
- Itse en omista tietokonetta. Tämä on vaihtoehto mulle nähdä ihmisiä, Niina hymähtää.
Talouskriisi ei jätä työttömiäkään rauhaan. Kevätaurinko lämmittää, mutta mustat pilvet taivaanrannassa lisääntyvät.
- Olisihan se kiva päästä ihan oikeisiin töihin, mutta vähän vaikealta se näyttää, Niina sanoo ja sytyttää uuden tupakan.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.