Lappi |

Lordin kosketinsoittaja jättää yhtyeen

Naishirviö Awan viimeinen esiintyminen Lordin kanssa on Simerockissa Rovaniemellä elokuun alussa. Awa soitti 10 vuotta pystyssä ollessa Lordi-yhtyeessä seitsemän vuotta.

AWA
Awa on kokenut kauneusleikkauksen. Kuva: Petri Haggren

Yhtyeelle on valittu jo uusi kosketinsoittaja. Uusi jäsen on mukana jo Lordin seuraavalla studiolevyllä, jonka julkaisua kaavaillaan alkuvuodelle 2013.

Awa perustelee eroaan yhtyeestä sillä, että seitsemän vuotta Lordissa on ollut vaativaa ja sitovaa, vaikkakin erittäin antoisaa.

- Soittaminen Lordin riveissä on ollut uskomattoman hieno kokemus, selkeästi parhaita ajanjaksoja elämässäni. Lordin kaltaisessa bändissä on oltava mukana sataprosenttisesti. Jos siihen ei enää kykene, on osattava päästää irti ja antaa tilaa uudelle, kertoo Awa yhtyeen lehdistötiedotteessa.

Nainen ei ole jättämässä musiikintekoa vaan aikoo jatkaa jossakin vaiheessa kosketinsoittajan uraa.

Yhtyeen keulahahmo Tomi Putaansuu eli Mr. Lordi kertoo, että yhtye tukee kosketinsoittajan päätöstä.

- Me muut bändiläiset halusimme todella kovasti Awan jatkavan, mutta ymmärrämme täysin hänen päätöksensä ja kunnioitamme sitä. Tiedämme, ettei päätös ollut Awallekaan helppo. Sen kypsyttely on kestänyt kauan, Mr. Lordi toteaa.

Awa oli muun muassa mukana, kun Lordi voitti Euroviisut vuonna 2006.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä