Lotossa 15 miljoonaa 7-oikein mahdollisuutta
Suomen Lotto-historiassa on tehty yhteensä yli 2 000 arvontaa. Kahta samaa voittoriviä ei ole vielä arvottu kertaakaan.
Halutessaan kaikki Suomen Lotossa jo arvotut voitorivit voi käydä tarkastamassa Veikkauksen nettisivuilta. Sieltä voi käydä katsomassa jokaisen arvotun varsinaisen pelirivin.
Tähän kannattaa kuitenkin varata aikaa, jos haluaa vaikka selvittää, onko omalla onnenrivillä joskus tullut jollekin täysosuma.
- Mitään tähän tarkoitettua hakukonetta ei Veikkauksen sivuilla valitettavasti ole, vaan voittorivit pitää katsoa rivi riviltä. Jos kuitenkin pelaa Veikkauksen nettipalvelun kautta, tarkastaminen on helpompaa, kertoo viestintäpäällikkö Susanna Viren Veikkauksesta.
Varsinaisia arvontoja on Suomessa ollut yhteensä 2 201 eli aikaa tarkastamiseen voi mennä muutamakin päivä.
Virenin mukaan 39:stä numerosta saa noin 15 miljoonaa erilaista 7-oikein riviä. Käyttämättömiä rivejä on siis vielä runsaasti jäljellä.
- Suomen Loton historiassa ei ole vielä kertaakaan arvottu kahta samanlaista voittoriviä, vaikka jokainen rivi on yhtä todennäköinen jokaisessa arvonnassa.
Tuoreimmat aiheesta: Ilmiöt
Huumekoirien SM-kisoissa haukutaan takavarikoituja heroiinipusseja
Rikosseuraamuslaitoksen virkakoirat taistelevat parhaillaan Suomen mestaruuksista Hattulassa, missä Parolannummen maastoon on rakennettu huumekoirien kisanäyttämö. Kilpailussa on mukana kaikkiaan 21 koiraa, joista valtaosa eli 17 on vankiloissa työskenteleviä huumekoiria. Kilpailuun osallistuu myös poliisin, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen palveluksessa olevia huumekoiria.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
Rohkea mies valitsee yo-mirrin
Ylioppilaslakin arvostus on monen mielestä kokenut inflaation. Vappuna moni jättää jo lakin kotiin. Ehkä tulevaisuudessa naiset valitsevatkin laketin ja mies vaihtaa mirriin?
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kesämorsiamen puku on pitsiä ja merenneitohelmainen
Kesähäiden morsiuspuvuissa nähdään tänä vuonna pitsiä ja merenneitohelmoja. Alan yrittäjä tietää, että morsiamilla on huntu päässä kirkossa, mutta vihkimisen jälkeen sen korvaavat kukat tai kaunis hiuskoru. Suuren maailman häämuoti sekoittuu vähitellen Etelä-Pohjanmaallakin perinteisiin.
Poliisi varoittaa lietsomasta lynkkaushaluja somessa
Poliisi on huolissaan lisääntyneestä lain ottamisesta omiin käsiin. Sosiaalisessa mediassa kynnys sympatiseerata uhria ja spekuloida tekijöillä on madaltunut. Pahimmillaan kyse on rikokseen yllyttämisestä. Vaikka keskusteluketjut johtavat vielä harvoin käytännön toimiin, suuresta joukosta saattaa aina löytyä joku, jolla on halua henkilökohtaiselle ristiretkelle.
Patonkijonosta tuli pysyvä kesän merkki
Ruuan ystäviä hellitään tulevanakin kesänä, kun Suomessa hyvin vastaan otettu Eurooppalainen ruokatori kiertää maata. Kokkolassa mukaan tulevat tänä vuonna myös alueen pientuottajat. Luvassa on aiempaa enemmän valmiita annoksia. Ruokaan tutustumista helpotetaan suomenkielisillä teksteillä.
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
