Häme |

Lounais-Hämeen tuulipuisto kutistui

Lounais-Hämeen tuulivoimapuiston suunnitelmat ovat kutistuneet alkuperäisistä suunnitelmista. Tällä hetkellä esillä on kaksi vaihtoehtoa, joista pienemmässä turbiineja on 17 ja suuremassa 24. Energiayhtiö Voimavapriikki toivoo saavansa tuulienergiaa Lounais-Hämeestä vuonna 2014.

Tuuliturbiineja peltomaisemassa.
Voimavapriikki on hahmotellut myllyjen sijoittamista lounaishämäläiseen maisemaan. Kuva: Voimavapriikki oy

Lounais-Hämeen tuulivoima-alueen suunnitelmat etenevät kunnissa. Tammela päätyi maanantaina viemäään kaavoitusta eteenpäin 24 turbiinin vaihtoehdolla.  Tässä vaihtoehdossa Tammelan kunnan alueella on 16 voimalaa, Forssassa neljä ja Jokioisilla neljä. Tässä vaihtoehdossa yöaikaan Tammelassa muutaman turbiinin melutasoa pitää rajoittaa, sanoo Voimavapriikin projektipäällikkö Lasse Kosonen.

- Joko lapojen asentoa muuttamalla tai roottorin kierrosnopeutta pienentämällä.

Alunperin tuulimyllyjä piti tulla Tammelan, Jokioisten ja Forssan kuntien maisemiin yhteensä yli 30.

Tuulipuisto saattaa vielä kaatuakin

Toisessa vaihtoehdossa voimaloita on 17 eikä niiden toimintaa tarvitse esimerkiksi takia melun rajoittaa. Tässä vaihtoehdossa Forssassa ja Jokioisilla turbiineja on edelleen neljä molemmissa ja Tammelassa yhdeksän.

Asiaa käsitellään keskiviikkona Forssan kaupuginhallituksessa ja esityksenä on, että nimenomaan pienempää vaihtoehtoa viedään eteenpäin. Esityksessä pienempää vaihtoehtoa pidetään kokonaisuuden kannalta parempana eikä voimaloista ole kohtuutonta haittaa ympäristölle.

Jos tämä vaihtoehto on se mihin lopulta kunnissa päädytään, saattaa koko tuulipuistohanke kaatua. Ja syynä on raha. Ilmavoimien kanssa on sovittu, että harjoitusten ajaksi Jokioisten varalaskupaikan läheisyydessä määrätyistä turbiineista irrotetaan yksi lapa, jolla voimaloiden maksimikorkeutta lasketaan. Tuulivoimaloiden seisominen lapojen irroitusoperaatioineen maksaa paljon, sanoo Lasse Kosonen.

- Se on kustannuksena niin suuri, että 24 myllyllä voimme vielä järkevästi homman toteuttaa, mutta 17 turbiinilla meidän täytyy vielä hyvin tarkasti analysoida kannattaako hanke enää. Mahdollista on, että tuulipuisto jää rakentamatta jos pienempään vaihtoehtoon päädytään. 

Jokioisilla vaihtoehtoja ei ole vielä käsitelty.

Tuulipuiston vaikutukset ympäristöön huolettaa

Alueen asukkaat ovat olleet huolissaan tuulivoimaloiden tuottamasta melusta ja varjostuksesta sekä lapojen aiheuttamasta välkkeestä. Tuulivoima-alueen  katsotaan turmelevan maiseman ja sen vaikutus linnustoon huolettaa.

Tuulipuistoa eteenpäin vievässä Voimavapriikissa haittoihin löytyy vastaus. Aiotulle voimala-alueelle tehtiin lintuselvitys, jonka mukaan alueen yli lentävien lintujen määrä on hyvin vähäinen. Muuttoreitit näyttävät kulkevan alueen itä- ja länsipuolelta ohi tuulipuiston, sanoo Kosonen.

Maiseman pilaaminen on katsojan silmissä, mutta meluun ja välkeeseen voidaan vaikuttaa, vakuuttaa projektipäällikkö Kosonen Voimavapriikista.

- Voimalatoimittajat antavat takuun, että meluvaimennus mitä näille laitteille annetaan toteutuu. Ja mallinnuksilla olemme selvittäneet, että välkettä voi esiintyä joihinkin taloihin alle kahdeksan tuntia vuositasolla, jos auriko paistaa ja on kirkasta. Tähänkin tosin varaudutti niin että myllyssä on anturi, joka mittaa valon ja sen suunnan ja jos sitä on liikaa, mylly pysäytetään ja estetään tämä välke.

Tuulella ei ole hintalappua

Voimavapriikki järjesti viime viikoloppuna kuntalaisille tutustumisretken Porin Reposaaren tuulivoimapuistoon. Mukana oli kolmisenkymmentä kiinnostunutta. Lasse Kososen mukaan retki oli onnistunut eikä sorääniä ainakaan bussissa kuulunut. Projektipäällikkö Kosonen toivookin, että tuulivoimapuistosta saadut edut muistettaisiin myös. Tuulivoimapuisto tuottaa paikallista, uusiutuvaa energiaa, muistuttaa Kosonen.

- Tuulen saanti ei ole maaliman markkinahinnoista kiinni kuten fossiilisilla polttoaineilla. Sillä ei ole hintalappua, että jos jossain on joku kriisi niin tuuli yhtäkkiä häviäisikin tai olisi huonosti saatavilla.

Tällä hetkellä tavoitteena on, että elokuussa tuulivoimala-alueesta voidaan tuoda kaavaehdotus hyväksyttäväksi. Lasse Kosonen mukaan ensi vuoden alussa päästäisiin siten rakentamaan voima-alueen pohjia ja tiestöä ja loppuvuonna pystyttämään turbiineja. Toteutuessaan tuulipuisto voisi tuottaa energiaa vuonna 2014.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä