Häme |

Lounaishämäläiset ottavat kuntauudistuksen rauhallisesti - vanha Loimu nimi kaivettiin esiin

Lounaishämäläiset kunnat korostavat edelleen vain omaa yhteistyöhalukkuuttaan. Forssa, Tammela, Humppila, Jokioinen ja Ypäjä on niputettu kuntarakenneuudistuksessa 35 000 asukkaan kunnaksi. Ypäjä pohtii Loimaan suuntaa. Forssan Kaupunginjohtaja Tapani Venho pitäisi yhteistä kuntakarttaa luontevana.

Loimijoki rakennusten välissä
Kuva: YLE / Kari Mustonen

Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä esitettiin kuntauudistuksen työryhmässä yhdeksi kunnaksi. Ypäjällä on myös mahdollisuus liittyä Loimaaseen.

- Ei tässä ole mitään yllättävää. Me paikkakuntalaiset tiedämme, missä me olemme. Tämä on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Yksi kynnyskysymyksistä on se, että Ypäjän kunta on kahtia jakautunut. Siellä on entistä Loimaan aluetta, Ypäjän kylä, Manninen ja Asemanseutu. Se on puoli loimaalaista aluetta. Ihmiset asioivat sieltä Loimaalla. Työssä käydään Loimaalla ja Forssassa, Ypäjän kunnanjohtaja Vesa Ketola toteaa.

- Meillä on enemmänkin yhteistyöhalukkutta yli maakuntarajojen kuin johonkin liitokseen kenenkään kanssa. Itse linjasin aikaisemmin paljastuneen kartan perusteella, että onhan meillä muitakin naapurikuntia ja vaihtoehtoja: Esimerkiksi Someron kaupunki, joka on Varsinaisia-Suomea kuten Loimaakin. Verryttelimme uutta 60 000 asukkaan triangelia Forssan, Loimaan ja Someron kanssa.

- Asiasta päättää kunnanvaltuusto. Mutta ei tällä valtuustokaudella tapahdu meillä kyllä yhtään mitään. Niillä kunnilla, jotka ovat jo asiaa käsitelleet, asia saattaa olla esillä, mutta ei meillä. Asiasta päättää tammikuussa aloittava valtuusto.

Tammela kaivoi esiin vanhan nimen

- Eihän tässä mitään yllättäävä uutta ole, että tällaista lounashämäläistä kuntaa kaavaillaan. Meillä on pitkään ja hyvin toiminut terveydenhuollon kuntayhtymä, sanoo kunnanjohtaja Matti Setälä.

Kaavailut sosiaalitoimen liittämisestä ovat vireillä. Valtuustojen päätökset on tehty Lounais-Hämeessä Paras lain -tiimoilta siten, kuntayhtymä aloittaisi 2015. Päivähoitoa lukuunottamatta sosiaalitehtävät siirtyisivät kuntayhtymälle. Samalla kaksi kolmannesta kuntien käyttötalousmenoista ja henkilöstöstä kuuluisi kuntayhtymälle.,

- Lisäksi olemme jo pitkään tehneet elinkeinoyhteistyötä viiden kunnan kesken. Näistä lähtökohdista kuntaliitosesitys ei juurikaan toisi lisäarvoa. Siksi ei ole ollut minkäänlaisia ajatuksia, että lähtisimme kuntarakennetta muuttamaan.

Kuntien työ tulee jatkossa perustumaan enemmän itsehallinnolle ja kuntalakia sekä kuntien ja valtion välistä tehtävänjakoa ollaan nyt uudistamassa. Setälä ennustaa, että kuntaremontin toteutuminen voisi olla lähempänä vuotta 2020. Jos siis sellainen isompi kunta tarvittaisiin vielä.

- Identiteettiä kun mietitään, niin juridiikan ja ekonomian lakeja ei katsella. Tammelahan on hakkapeliitta emäpitäjänä, ja on keikkunut siellä jo 600 vuotta.

Matti Setälä työskenteli aikaisemmin Pohjois-Savossa Rautalammella, joka alueen vanha emäpitäjä, josta on muodostunut Keski-Suomeen 27 kuntaa.

- Voisihan uusi kunta olla perinteinen hämäläinen Loimun hallintopitäjä, mikä silloin historiassa oli. En tiedä onko tammelalaisille, jossain Portaan tai Letkun kylässä, merkityksellistä, mikä on se kunnan nimi. Arjessa kuntalaisia kuitenkin eniten kiinnostaa, mistä ne palvelut saavat, Setälä sanoo.



Venholle sopii

Forssan kaupunginjohtajan Tapani Venhon mukaan Lounais-Hämeeseen esitetty viiden kunnan liitos on luonteva kokonaisuus. Kuntauudistus on tarkoitus toteuttaa pääosin vuoteen 2015 mennessä.

Venho uskoo, että aikataulullisesti on mahdollista saada muutamassa vuodessa aikaan ratkaisuja kuntaliitosasiassa, Kaikki on silti kiinni viiden kunnan poliittisesta näkemyksestä ja tahdosta.

Haasteena Lounais-Hämeessä on se, että kaikilla kunnilla menee tällä hetkellä kohtuullisen hyvin eli ei ole tarvetta liittoutua.

- Myös lähipalveluiden säilyminen on yksi suuri haaste, sanoo Forssan kaupunginjohtaja Tapani Venho.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä