Loviisa pelkää Japanin vaikutuksia ydinvoimapäätöksiin
Loviisassa pelätään Japanin tilanteen vaikutuksia ydinvoimalan uusimispäätöksiin. Japanin katastrofin vaikutukset Suomen ydinvoimapäätöksiin ovat vielä auki. Esimerkiksi Fortum on kiirehtinyt Loviisan ydinvoimalayksiköiden uusimista.
Myös Loviisan kaupunki kaipaa yli 30-vuotta vanhan ydinvoimalan uusimispäätöstä jo seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vanhan purkaminen ja uuden laitoksen rakentaminen toisivat alueelle töitä ja tuloja. Toisaalta uusi yksikkö puolittaisi nykyisen laitoksen työvoimatarpeen, sanoo Loviisan kaupunginjohtaja Olavi Kaleva.
- Kun on kysymys uudesta laitostyypistä, joka on tietysti tehokkaampikin, niin työllisyysvaikutukset ovat pienempiä. Uusi laitos tulee toimeen pienemmällä työntekijämäärällä. Puhutaan tuollaisesta 250-300 työntekijästä suoraan siellä ydinvoimalaitoksella, kun tällä hetkellä laitoksella työskentelee 500 ihmistä. Kyseessä on huippumoderni laitos, mutta sen koosta ei ole lopullista tietoa, Kaleva sanoo.
Ydinvoimakeskustelu on nossut voimakkaasti esiin Japanin tapahtumien takia eduskuntavaalien alla.
Ydinvoiman uusimispäätökset kaivataan hallitusohjelmaan
Loviisan kaupunginjohtajan mukaan ydinvoimalan tulevaisuus riippuu tulevasta hallituksesta.
- Jos tämä ei ole mukana hallitusohjelmassa, niin käytännössä tämä tarkoittaa sitten sitä, että tähän suunnitteluprosessiin, kilpailuttamisiin ja niin edelleen ei silloin aika enää riitä. Silloin Loviisan ydinvoimalaitosten sähköntuotanto päättyy vuosina 2027 ja 2030, kaupunginjohtaja Olavi Kaleva ennakoi.
Ydinvoiman vastustajat liikkeellä
Japanin tilanne on saanut myös ydinvoiman vastustajat aktivoitumaan. Tiistaina ympäristöjärjestöt järjestävät ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen Kiasman edessä Helsingissä.
Viisi ympäristöjärjestöä kutsuvat ihmisiä osallistumaan kynttilämielenosoitukseen Kiasman eteen kello 18. Järjestöt muistuttavat, että Fukushiman ydinonnettomuus osoitti koko maailmalle ydinvoiman vaarallisuuden.
Mielenosoituksen järjestävät ympäristöjärjestö Greenpeace, Luonnonsuojeluliitto, Luontoliitto, Maan ystävät ja Natur och Miljö.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Arajärvi ja Arhinmäki ääniharavat HOK-Elannon vaaleissa
Julkisuuden henkilöt ja poliitikot menestyivät odotetusti HOK-Elannon edustajistovaalissa.
Valtio osallistuu Olympiastadionin remonttiin
Valtion maksaa puolet ja Helsingin kaupunki toisen puolen Olympiastadionin mittavasta remontista. Talouspoliittinen ministerivaliokunta teki päätöksen asiasta tänään.
Yli-Saunamäki heti vapaaksi - terveydelliset syyt
Konkurssirikoksista ja Ilkka Kanervan lahjomisesta tuomittu Tapani Yli-Saunamäki pääsee vapauteen odottamaan oikeusjuttunsa hovioikeuskäsittelyä. Hovioikeus pitää käräjäoikeuden tuomitsemaa pikapassitusta vankilaan kohtuuttomana.
Arla Ingman aloittaa yt-neuvottelut Sipoossa
Neuvottelujen tuloksena irtisanotaan enintään 12 henkilöä. Neuvottelut koskevat toimihenkilöitä ja ylempiä toimihenkilöitä.
Yhdeksää laudaturia juhlitaan Espoossa
Yhdeksään laudaturin ylsi tänä vuonna kaksi lukiolaista. Heistä toinen on Etelä-Tapiolan lukion tuleva ylioppilas Minna Lehtisalo.
Uudenmaan uudet ylioppilaat
Kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat tulleet lukioihin. Yle Helsinki julkaisee valkolakin saavien ylioppilaiden nimiä lukioittain.
Kaksi ylioppilaskokelasta kirjoitti yhdeksän laudaturia
Noin 28 000 ylioppilaskokelasta on läpäissyt kevään kirjoitukset hyväksytysti. Hylättyjä kirjoittajia on ylioppilastutkintolautakunnan alustavien tulosten mukaan noin 1 700. Yle Uutiset kertoo ylioppilaslakin saavien nimiä.
Helsingin poliisi tutkii pikkutytön kuolemaa
8-vuotias tyttö löydettiin kuolleena äitienpäivän aamuna itähelsinkiläisestä asunnosta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Helsingin automaattimetron kohtalo ratkeaa tänään
HKL:n johtokunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, jossa päätetään jatkaako Siemens täysautomaattimetron toteutusta vai kilpailutetaanko metrojärjestelmän toimittaja uudelleen.
Helsingin koulusäästöt saattavat vielä nollautua
Opetukseen kaavaillut leikkaukset ovat saaneet helsinkiläispoliitikot hereille. Opettajat pelkäävät säästöjen heikentävän erityisesti heikoimpien oppilaiden asemaa. Opetuksen sijaan säästojä haluttaisiin hakea rakennuksista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.