Löytöeläinkoirien tarinoilla usein onnellinen loppu, kissoilla harvemmin
Alueemme löytöeläimistä koirat saavat usein onnellisen tarinan ja löytävät takaisin omaan kotiinsa. Omistajat kyselevät aktiivisesti koiriensa perään, mutta kadonneita kissoja kysellään harvemmin. Näille täytyy monesti etsiä uusi koti.
Vaasalaisessa Koiratarha Kulkurissa tällä hetkellä majailee parikymmentä koditonta kissaa, neljä koiraa ja yksi kani. Kesä on ollut tapauksiltaan keskivertoa.
- Suurin osa koirista löytää aina kodin, mutta kissoista valitettavan harva. Koirat haetaan nopeasti ja kissat sitten jää, kertoo Koiratarha Kulkurin yrittäjä Niina Männistö.
Omistajat kyselevät aktiivisesti koiriensa perään, mutta kadonneita kissoja kysellään harvemmin. Näille täytyykin etsiä uudet kodit. Kesäkissa nimike on hieman väärä, sillä kissoja koiratarhalle tulee tasaiseen tahtiin. Kesäaikaan keskittyy kuitenkin kissanpennut.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Tulipalot juoksuttivat palokuntia
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos on ollut keskiviikkona kiireinen. Maasto- ja rakennuspaloja syttyi iltapäivällä pienen ajan sisällä useilla paikkakunnilla. Työläin maastopalo koettiin Kortesjärvellä. Ylihärmässä maastopalo oli vähällä karata laajaan metsään.
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.
Botniaring laittaa Jurvan vetovoimaisuuden koetukselle
Reilun kahden miljoonan euron satsauksen parannus- ja laajennustöihin uskotaan lisäävän Botniaringin kansainvälistä kilpailukykyä merkittävästi. Tavoitteena on saada ulkomaalaiset moottoriurheilun ystävät Jurvaan.
Hoitajapula pitkittää kesällä hoitoon pääsyä
Pohjalaiset sairaanhoitopiirit eivät ole saaneet palkattua kesän lomien ajaksi tarpeeksi päteviä sairaanhoitajia. Tämä tietää sitä, että osastoja ja poliklinikkoja joudutaan sulkemaan aiempaa enemmän ja aiempaa pidemmiksi ajoiksi. Potilaiden jonotusajat pitenevät.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Hokkanen: Arviointikertomus puuttuu edelleen sisäiseen valvontaan
Vaasan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkasen mukaan asiat eivät ole vieläkään kunnossa kaupungin sisäisessä valvonnassa.
Seinäjokisten nuorten toiveena uusi skeittipuisto
Seinäjoen nykyisen skeittipaikan olosuhteet ovat huonot. Uutta skeittipaikkaa toivotaan Rytmikorjaamon pihaan.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Mannio heitti kolmanneksi Pekingissä
Ari Mannion Aasian-kiertue jatkui Pekingissä.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
