Tampere |

Suurista tuloista voi olla monta mieltä

Ajat päivät sitten olen huomannut että raha ei tee onnelliseksi. Monet suurituloiset ovat aika säälittäviäkin joltain kantilta. Tuloista kertominen tuo puheen ja kadehtimisen aihetta yhdelle ja toiselle ja kahvipöytiin, onhan se yhdenlaista kulttuuria sekin. Tiedä sitten kuinka tarpeellista. Olen pienipalkkainen, mutta en ole köyhä. Viimeinenkin rahan arvostus katosi kun tulivat nämä inhat eurot. Niitä en arvosta sitten minkään vertaa.

Leena provinssista



Kateutta eivät herätä tosi suurituloiset. Sen sijaan sitä herättää sellaiset tutut tyypit, jotka ovat elämässään päässeet hyville tuloille epäreiluin konstein; toisten kustannuksella, muita parjaamalla, nuoleskelematta, reittä pitkin jne. Oikein pistää vihaksi ja inhoksi.

Marjutti



On tuo kateus kummallista. Mitäs jos verotilaston kärkinimiltä otettaisiin tulot kokonaan pois? Kuka olisi valmis omiin veronkorotuksiin tuossa tilanteessa? Nämä suurituloisethan ovat tämän yhteiskunnan tukipylväitä, joiden maksamat mittavat verot ovat taatusti tarpeeseen. Heitä pitäisi kiittää runsaasta veronmakusta, eikä olla kateellinen heidän tuloistaan.

Huh huh



Hyvä että saadaan verotuloja Suomeen - hyvin paljon Suomeen ennen tulleita verotuloja ohjataan veroparatiisien kautta ulkomaille! .. Urheilijat, taiteilijat ym. pelaavat monen maan verolakien parissa! -- Joka osaa laillisen veropelin niin pelatkoon - mutta kyllä nykypoliitikot ovat paljon aiheuttaneet Suomen kansalaisille veromenetyksiä! -- Pahin veropako-guru on kuollut - mutta jäljelle jääneet tehtkööt taas sellaiset lait ettemme joudu siipiviekkojen ja siskojen veronmaksajiksi!

Vanha paljon veroja Suomeen maksanut virkamies



Tuolla verotilaston kärjessä olevilla menee verojakin satoja kertoja enemmän, kuin me köyhät saamme bruttona liksaa. Noista korkeista veroistako nyt pitäisi olla kateellinen, täh?Täytyyhän jonkun maksaa verojakin, jotta me yhteiskunnan tuella elävät saamme tukemme.

Tuettu köyhä



Suomessa harjoitetaan parhaillaan riistokapitalismia,kuten hyvin verotiedot kertovat tänään.

Toiset kuorii mammonan toisten selkänahasta



Verotuskeskustelusta taisi jäädä se fakta pois, että rikkaat, jotka tuovat kuntiin tuloja, eivät hyödytä julkista sektoria, tavallisia kuntalaisia ym vaan tuovat mukanaan kovat arvot, ja vaatimukset, että heidän rahojaan käytetään heidän bisneksiensä eduksi ja yleensä onnistuvat siinä. Turha kuvitella että varakkaat antaisivat mitään, kuin itselleen. Siis ihmisten huijausta puhua tyyliin, että tuovat verotuloja, tuovat myös vaatimuksensa samalla, jotka eivät ole yleisen hyödyn mukaisia.

Vähän tolkkua keskusteluun



Kateus vie kalat vedestä. Ainakin silloin, kun armeijan kapiaiset pääsevät eläkkeelle jo viisikymmpisinä ja sen jälkeen vielä jatkavat muualla suppareina ja muina humpuuki työntekijöinä, vaikka maassa on työttömiä yli 300000. Hävetkää kapiaiset.

työtön



Minulla on pelkkä peruseläke, josta vielä maksan veroni, vuokrani lääkkeeni ja terveyskeskusmaksuni ja pakko on tulla toimeen. Millähän me Liliukset ja Ollilat oikein pärjäävät, kun heillä on vain muutaman miljoonan tulot. Herra Jumala sentään!

Mummo Koivistonkylästä.



Kaikki on halpaa, mitä rahalla saa.

Hämeen mies



Turha noista veroasioista on porata - jokaisella on ollut Suomessa sama mahdollisuus opiskella ja päästä samoille 'palleille'... se on itsestä ja pers'lihaksista kiinni jaksaako!

Oikeudenmukaisuuden kannattaja



Ei aiheuta kateutta, mutta aiheuttaa surua...Miten tämä maailma on mennyt tällaiseksi? Tuntuu, että jossain on menty pahasti pieleen. Miksi jokin työ on niin paljon arvokkaampaa kuintoisen. Kohtuutta pitäisi olla puoleen ja toiseen!!

Tavallinen elämä on parasta!



Kuntaliitosten yhteydessä luodut "suojatyöpaikat" syövät kuntaliitoksesta saatuja porkkanarahoja KOHTUUTTOMASTI. Esim. ent. kunnanjohtajille järjestetyt huippupalkat tyhjäntoimittamisesta. Samoin esim. ansiottomat optiot kuten Martti Ahtisaarelle ja Liliukselle - siis tyhjästä maksetut.

TEHDYSTÄ TYÖSTÄ SAATU PALKKA ON HENKILÖITTEN OMA ASIA



KIITOS! Suuret kiitokset tämän päivän listoilla kärkipäässä oleville. Teiltä kerätyillä veroilla maksetaan tuhansien vanhusten hoitokulut ja vielä päälle monen sairaan hoitamisesta aiheutuneet kulut. KIITOS! Mikä ihme saa Ylen toimituksen sauhuamaan hyvätuloisten verokalenterista? Suuri kateus, vai mikä? Verotilastoissa kärjessä oleville pitäisi oikeasti antaa mitallit siitä, että he ylläpitävät veroja maksamalla tätä yhteiskuntaa, sillä he maksavat suhteessa moninkertaisesti veroa siihen nähden, kuin esim. YLEn toimittajat.Yksi hyvätuloinen ylläpitää monen huonompiosaisen elämää ja tästäkö pitäisi olla kateellinen? Haloo hei, eikö teillä ole mitään oikeaa asiaa siellä YLEssä?

Kiitolinen yhteiskunnan elätti



Poistettua varallisuusveroa tarvittaisiiin nyt,jota oli poistamassa SDP edellisessä hallituksessa valtiovarainministeri Heinäluoman johdolla.

Ei ole olleet päätökset oikeudenmukaisia



Nämä järjettömän suuret tulot ihmetyttävät. Mitä kukaan voi tehdä tuollaisilla summilla? Veikkaan, että he eivät olisi yhtään sen onnettomampia, jos saisisvat vähän vähemmän. Eihän kukaan pysty tuollaisia rahamääriä edes kuluttamaan. Jotain järkeä ja suhteellisuutta tähän hommaan!

Oikeudenmukaisuus kunniaan



Verotulojen julkistaminen on osa tätä nykyistä tirkistelykulttuuria, jossa oman elämän puutteessa eletään ns. muiden elämää. Voi aikoja-voi tapoja.

Rudi



Jokainen yksilö ja kansalainen on omalla tavallaan tulonsa ja omaisuutensa ansainnut. Turha sitä on kadehtia - toisilla vain on taito ja joskus onnikin hyppysissä. Ylämaan tarina kertokoonaiheesta faktan: Nätti-Jussi ja Lapikas-Antti voittivat aikoinaan yhteisellä raha-arvalla 10.000 mk. jonka he puolittivat. Viikon päästä Lapikas oli täysin rahaton ja Nätillä oli lompakossaan yli 12.000 mk. Lapikas ihmetteli rahattomuuttaan ja tilannetta johon hän oli ajautunut - myös suhdettaan Nättiin. Nätillä oli vastaus tähänkin: "Kuuleppas Lapikas; sinulla lienee käytössäsi risainen vuotava lompakko - ei siellä isotkaan rahasummat säily". Sinun häätyy hankkia tällainen keräilevä lompakko - kurkistappas tänne sisälle. Ellei näitä ole myynnissä, niin kohtalaista velkakirjaa vastaan voisinhan minä tämän sinulle tyhjänä myydä.

Justeeri!



Mitä niitä toisten tuloja tirkistelee, eihän siitä saa kuin pahan mielen. Parempi olisi kun niitä ei julkaistaisi ollenkaan.

Tuhannen euroa kk. saava.



Isotuloiset kapitalistit pitää laittaa kuriin verotuksella.

Työmarkkinatuella elävä



Toiset tienaa Suomessa vuosittain miljoonia ja toiset jonottavat leipäjonossa. Ei ole Suomessa oikeudenmukaista tulonjako ja politiikka. Jotkut vielä kehtaavat esittää tuloerojen kasvattamista.Amerikan-mallissa siis eletään nyt Suomessa.

Atte Nikkanen



MITEN SITÄ VOIKIN VANHA IHMINEN OLLA NIIN "KATEETON",ETTEI OLE EDES TÄLLAISTA KATEUDEN TUNNETTA.EN MISTÄÄN HINNASTA OLISI TARJA HALONEN,ENKÄ JORMA OLLILA!!

Tekstiviesti



Miljoonatuloisten verotusta pitää ehdottomasti kiristää,sen hyvin uudet verotiedot kertoo.Ihan vinkkinä valtiovarainministeri Jyrki Kataiselle,mutta tuskin hän lähtee suurituloisten kannattajiensa veroja kiristämään.

Alkiolainen



Suomi on täynni pienipalkkaisia puurtajia, jotka ansaitsisivat saada vaikka tuplapalkan eikä sekään olisi kuin murto-osa isopalkkaisten saamista tuloista. Voiko kukaan olla niin korvaamaton, että hänelle pitää maksaa satakertaisesti duunarin palkka??

Pienipalkkainen toimistotyöntekijä

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä