Keski-Suomi |

Luhanka harkitsee tuulipuiston hyväksymistä

Latamäen tuulipuisto olisi kooltaan 200 hehtaaria. Rakennusluvan saamiseksi tuulivoimayhtiön on annettava vielä useita selvityksiä.

Kuvassa WinWindin valmistama tuulimylly sinistä taivasta vasten.
Kuva: Anssi Leppänen / Yle

Suunnitelma kuuden tuulivoimalan tuulipuistosta etenee Luhangassa. Ilmatar Luhanka kaavailee 200:n hehtaarin kokoista tuulipuistoaluetta Luhangan eteläosassa sijaitsevaan Latamäkeen. Kunnanjohtaja Reijo Urtti esittää tänään kokoontuvalle hallitukselle tuulipuistoa koskevan suunnitelman hyväksymistä.

Rakennusluvan myöntäminen tuulipuistolle vaatii kuitenkin useita selvityksiä. Tuulivoimayhtiön pitää esimerkiksi antaa melu- ja varjostusselvitys sekä huolehtia lentoesteluvista.

Kunnanhallituksen esityksessä edellytetään myös, ettei tuulivoimaloiden ja niiden huoltoteiden rakentaminen saa vaarantaa alueella kulkevan Jänisojan noron luonnontilaisuutta. Lisäksi tuulivoimapuiston sisäinen sähköverkko sekä yhteys ulkoiseen sähköverkkoon pitää toteuttaa maakaapeleilla.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä