Kotimaa |

Lukijat kertovat: H1N1 nostaa kovan kuumeen ja tuntuu lihaksissa

Sikainfluenssan sairastaneet kertovat, että tauti tietää monen päivän kuumetta, yskää ja kipua lihaksissa. "Olo oli sietämättömän kipeä ja vetämätön." "Apteekissa vauhkoiltiin ja minun piti ottaa maski naamalleni ja desinfioida käteni."

"Meidän 8 v poika sai sikaflunssa viime perjantaina. Oireina kova kuume, vatsakivut, kova päänsärky, ripuli. Hengitys oli öisin kovin tiheää, n. 28 kertaa minuutissa. Saimme Tamiflu-kuurin, josta alkoi 1,5 päivää kestävä erittäin raju oksentelu. Lopetimme sen täysin turhana.

Lapsi meni erittäin huonoon kuntoon Tamiflun aloituksen jälkeen. Nyt hän on taas jo parempi ja kuumekin alkaa laskea. Kuumetta oli pahimmillaan 40 astetta. Ainoana aikuisena perheessä, lisäksi 6v tytär, en ole kuvitellutkaan saavani jostain apua, jos itse sairastuisin.

Asumme Espoossa. Itselläni on paha astma ja ollut nyt pari päivää kovat keuhkokivut ja yskä, ei muita oireita. 6-vuotias tytär yskii, ei muuta. Poika ollut siis taudissa nyt neljä päivää ja alkaa näyttää toipumisen merkkejä.

Suurimmat huolet on aiheutunut rokotteesta, jota emme ole vieläkään ehtineet saada ja siitä, mitä järkeä sitä on nyt enää ottaa, kun meillä on se jo päällä? Siinä on kuitenkin omat riskinsä, ainakin jos netissä surfaa ulkomaisilla sivustoilla."

Tamiflu tehosi nopeasti

"Molemmat tyttäreni 3 ja 6 -vuotiaat sairastivat saman kaavan mukaan. Kaikki alkoi oksentamisella, jonka jälkeen kului noin seitsemän tuntia ja nousi kuume. Samaan aikaan kurkkukipu ja yskä tulivat kuvioihin. Lihassärky ja voimattomuus samoin.

Pienemmällä kuumetta oli pahimmillaan 38,7 ja isommalla 39,8. Kuumetta alentavat auttoivat pienemmällä , mutta isommalla ei. Ainoastaan Pronaxenilla saatiin kuume pysymään 38.7 asteessa. Vanhemman tyttären olo oli niin paha, että häntä kannettiin vessaan ja mitään muistikuvaa hänellä ei ollut esim. yöllä oksentamisesta sänkyynsä. Ei ollut herännyt edes siihen.

Pyysin tamiflukuurin heti kun oireet alkoivat (kuume). Kuume alkoi laskemaan kun kuuri saatiin päälle. Kovaa kuumetta ei ollut kuin kaksi päivää. Yskä ja voimaton olo kestivät useamman päivän. Yskää on edelleen. Nuoremmalla kolmatta viikkoa. Testein todettiin sikainfluenssan olemassaolo. Jos olisimme odotelleet testien saapumista, emmekä olisi aloittaneet tamifluta jo oireiden alkamisen aikaan, olisimme varmaan vieläkin kipeinä. Tuntui tehoavan todella nopeasti!

Selvisimme molempien tyttöjen sairaudesta noin kahdessa viikossa."



Kaverit kauhuissaan

"Ensimmäisenä päivänä särki päätä ja kurkkuun koski, mutta muita oireita ei ollut.

Toisena päivänä heräsin noin puolikahdeksalta. Menin valittamaan äidilleni, että minua huippaa ja on tosi paha olo. Hän käski minun odotaa omassa huoneessani, kunnes hän tulisi mittaamaan lämmön. Kuumetta noin 38 astetta. Lämpö hyppelehtii miltei kokoajan 37:n ja 38:n välillä.

Vaikeaa edes käydä vessassa, kun huippaa ja kävely on hankalaa. Välillä en edes pysy pystyssä ja horjun. Kaverit ovat ihan, että `APUA, sillä on sikainfluenssa´."

Omatoimisesti eristettynä

Sairastan parhaillaan (oletettavasti, ei ole labralla todennettu). Minulla ei ollut pahoja oireita, pidin lievänä - vain korkea kuume ja lihaskivut. Kahdessa päivässä löi alkavan keuhkokuumeen. Nyt olen lääkityksellä ja toivon, että saatiin alkuvaiheessa tehokkaasti kiinni, enkä tarvitse sairaalahoitoa.

Arkielämäni on sujunut hyvin, kiitos suuresti mieheni. Hän otti lomaa heti koko viikon, on toiminut lapsenhoitajana, sairaanhoitajana ja kodinhoitajana. Olen ollut omatoimisesti eristettynä alakerrassa ja välttänyt tyttäremme koskettelua. Käytän alakerran kylpyhuonetta yksinään.

Haluan kiittää myös Nummelan terveysaseman influenssapisteen henkilökuntaa erittäin asiallisesta hoidosta ja että alkava keuhkokuumeeni löydettiin heti, vaikka oireeni eivät ulospäin olleet "mittavat". Myös jatkokontrollit on sovittu.

Myös lapseni puolesta kiitän hienosti järjestetystä rokotuksesta Nummelan alueella. 3-6-vuotiaat rokotettiin koulun tiloissa, ja mieheni oli tyttären kanssa suoraan kävelyt rokotuspisteeseen ilman jonoja. Nyt pidämme peukkuja, ettei tytär ja mies saa tartuntaa.



Kauhuskenaarioista huolimatta mennyt hyvin

"Kuulimme ke 18.11.09 Ylen iltauutisissa jutun sikainfluenssasta, ja siinä mainitusta avusta perheille. Vähän naurattaa tuo koko asia, sillä meidän 4-henkisessä perheessä ollaan parhaaillaan kaikki sikainfluenssassa. Tauti alkoi perheen pienistä tytöistä (2 ja 5 vuotiaat) viikonloppuna ja tarttui mieheeni ja minuun alkuviikosta. Tytöt käytettiin lääkärissä yksityisellä lääkäriasemalla, jossa heidät testattiin, ja saimme varmuuden taudin laadusta. Lääkäri oli fiksu, ja kirjoitti koko perheelle valmiiksi Tamiflu-reseptit, joten saimme kaikki lääkityksen ajoissa päälle. Tässä on täytynyt jotenkin vain pärjätä, vaikka itse ei aluksi juurikaan jaksanut edes sängystä nousta. Tytöt ovat sairaudesta huolimatta olleet virkeitä lähes koko ajan, joten suurin haaste onkin ollut keksiä heille tekemistä, kun uloskaan ei ole päästy. Lisäksi meillä on 2 viikkoa ollut pieni koiranpentu, joka vaatii oman huomionsa. Onneksi meillä on aidattu piha, jonne koira on voitu päästää ulkoilemaan.

Koko perheellä tauti alkoi ensin kovalla kuumeella, ja kuivalla yskällä. Parilla meistä on myös ollut nuhaa, ja kurkkukipua. Kroppa on särkenyt joka puolelta, ja vatsakin ollut välillä vähän kipeä. Ruoka ei juuri kenellekään meistä ole maistunut, joten ollaan syöty vähän mitä sattuu. Juotu on paljon kuumaa ja kylmää. Kaikista kauhuskenarioista huolimatta meidän kohdalla tämä on mennyt toistaiseksi ihan hyvin, ja toivotaan, että mitään jälkitauteja ei saada."



Tyttärestä suurempi huoli kuin itsestä

"Lauantaina alkoi kuume, noin 38 astetta. Kestänyt noin 4 päivää ja kova yskä, jolloin kävin terveyskeskuksessa (työnantajaa varten pitää olla sairaslomatodistus) muuten en olisi vaivannut heitä ollenkaan.

Erittäin asiallinen hoitohenkilökunta ohjasi käsidesin ja suulappusen kera omaan odotushuoneeseen. Olin ainut potilas, lääkäri tuli ja oli varustautunut hanskoin ja suusuojin. Influenssaa ei diagnonisoitu erikseen vaan painotettiin jälkitautivaarasta, että pitää levätä. Kun kysyin, kannattaako se rokotus ottaa, kun sen sitten kaikki saa, niin vastaus oli myönteinen.

Lääkäri sanoi, että olen voiton puolella tässä taudissa, sitä kysyessäni. Oman viisivuotiaan tyttäreni (perusterve, ei rokotuspiiriin kuuluva) kova 39.8 kuume samaan aikaan oli mulle suurempi huoli kuin oma terveys. Jos sitä voisi jälkeenpäin jossitella, niin kaikille rokotus aiemmin olisi ollut hyvä asia. Nyt tiedossani on, että eri kunnissa rokotetaan perusterveitä, kuntakohtaiset eroavaisuudet ihmetyttävät!"

Olotila vaihteli rajusti

"Kahden päivän ajan oli kuumetta yli 38 astetta, pääsärky oli kova, lihaksia myös särki. Sitten kolmantena päivänä kuume laski normaaleihin lukemiin, olo oli terve. Neljäntenä päivänä alkoi keltaisen rään yskiminen kurkusta, oli väsynyt olo. Muutaman päivän päästä kuumetta taas yli 38 astetta, ja seuraavana päivänä vointi oli taas parempi kunnes kuume jälleen nousi. Ja keltaista räkää tuli kurkusta. Oli viikonloppu ja en enää uskaltanut jäädä kotiin, lähdin yksityiselle lääkärille, joka totesi alkavan keuhkokuumeen ja määräsi antibiootit. Nyt siis jo toinen viikko kotona, onneksi antibiootit tuntuvat auttavan.

Mutta miksi perusterveille keski-ikäisillekin ei heti suositella Tamiflu -kuuria? En sellaista älynnyt hakea, kun sitä vain suositeltiin lapsille ja riskiryhmäläisille. Ehkä olisin selvinnyt yhden viikon sairastelulla ja ilman keuhkokuumetta Tamiflukuurin avulla. Miksi THL:n kin sivuilla sitä ei suositella kaikille? Turhaa siihen resistenssiin vedota.

Ja kyllä muuten pelottikin kun kuume pe iltana oli jo melkein 39 ja telkkarista tuli vain uutisia kuolemista. Onneksi oli vain bakteerin aihuttama keukokuume jälkitautina.....onnekas olo jotenkin...."

Olo uupunut

"Puolisoni sairastui viime perjantaina äkilliseen 39,4 asteen kuumeseen, hakkaavaan yskään, kurkkukipuun ja yleiseen huonovointisuuteen. Kaikki oireet siis viittaavat sikainfluenssaan.

Itse aloin saada oireita sunnuntaina: sama hakkaava yskä ja verenmaku suussa rykimisen jälkeen. Hengitys oli alussa hieman kivuliasta. Minulle tuli myös lievää huonovointisuutta. Uskon oireiden tulleen näin lievinä, koska olen vuosittain ottanut kausi-influenssarokotuksen ja 52-vuotias kun olen, olen sairastanut myös ns. honkongilaisen lapsena.

Eilen tiistaina minulle kuitenkin nousi yhtäkkiä reilun 39-asteen kuume kesken työpäivän ja jäin kotiin sairastamaan. Tänään aamulla kuume on mennyt ohi, mutta muut oireet (mm. lievä ripuli) jatkuvat. Olo on aika uupunut.

Puolisoni (45v) kuume on laskenut lieväksi (n. 37,5), mutta hän meni eilen lääkäriin ja sain penisilliinikuurin mahdollisen keuhkokuumeen estämiseksi. Hänen vointinsa on yhä hyvin heikko."

Lääkärit erimielisiä taudista

"Oireet alkoivat isänpäivän aattona kurkkukivulla, joka muuttui kuivaksi yskäksi parin päivän päästä. Kuumetta oli 37-37,9. Kuivaa yskää ja lämpöilyä, sairauden tunnetta, väsymystä jatkui ma-to, ja to olo alkoi heiketä, keuhkot tuntuivat raskailta, kurkunpää ahtaalta.

Perjantaina menin lääkäriin, jossa otettiin verikokeet ja röntgenkuva. Verikokeet olivat kaikki hyvät, niissä ei näkynyt mitään, kuuntelemalla keuhkoista ei kuulunut mitään, mutta keuhkokuvassa oli varjostuma, joka lääkärin mukaan kertoi, että on alkava keuhkokuume. Virustestiä ei tehty, lääkärin mielestä oireeni olivat niin selvät, että kyseessä on sikaflunssa, lisäksi lääkäri epäili pikatestin luotettavuutta.

Sain Tamiflu ja 10 päivän antibioottikuurin. Olo tukaloitui (hengenahdistusta, pistäviä tuntemuksia selässä ja rinnassa) yhä edelleen perajntai-iltana ja lauantaiaamuna, jolloin hakeuduin uudestaan lääkärin vastaanotolle. Lämpötilani oli nyt alilämmön puolella, 35,1-35,4. Flunssaa, räkäisyyttä ei ole ollut missään vaiheessa!

Verikokeet olivat edelleen puhtaat, ja nyt lääkäri (nuori poika, eri kuin edellisella kerralla) ei nähnyt keuhkokuvissa mitään varjostumaa. Potilaana tuli sellainen olo kävellessäni ulos, että lääkäri piti minua luulotautisena. Kysyin kuitenkin, syönkö kuurit loppuun, johon totesi, että syö nyt kun kerran olet aloittanut. Olen edelleen toipilaana, tuntuu, kuin keuhkot olisivat painuneet keskeltä kasaan.

Tänään tiistaina, 11 päivää ensimmäistä oireista uskaltauduin ulos pienelle kävelylenkille, joka oli suuri ponnistus. Olo on edelleen voimaton, mutta ensimmäistä kertaa tulee olo, että tauti on kääntynyt nyt parempaan suuntaan. Alilämpöily ja palelu jatkuu edelleen.

Lääkärissä käynneistä jäi sekava olo, toinen oli tosi varma, että se on sikaflunssaa, toinen epäili että olen luulosairas. Sellainen tunne, että ei ole homma hallussa kenelläkään. Nyt olen yrittänyt kysellä, voinko palata töihin, tartutanko tautia, mutta en ole saanut selvää vastausta vielä asiasta."

Niin kovat lihaskivut, ettei voi kävellä

"5-vuotias poika sairastui ensin. Alussa oli kuumetta 37,5 parin päivän ajan, jonka jälkeen pomppasi yhtäkkiä 40 asteeseen! Kylmällä vedellä kastetulla pyyhkeellä ja ibuprofeenilla saatiin kuumetta alemmas.

Kuume oli korkea kolmisen päivää. Kurkku myös oli kamalan kipeä. Sitten sairastui mies ja on viikon jälkeen yhä kipeä. Kuume ollut hänelläkin lähellä 39:ää astetta. Lopulta sairastuimme myös minä ja 11-vuotias poika.

Olemme kaikki käyttäneet ibuprofeenia aika hyvällä menestyksellä. Olemme kaikki olleet vähintään viikon tässä taudissa. Miehelläni ja minulla oli niin kovat säryt lihaksissa, ettemme kärsineet kävellä. Lisäksi rinnassa hengenahdistusta ja kamalaa raastavaa kipua.

Vieläkin yskimme isoja limapaakkuja. Olo on näin taudin jälkeenkin todella heikko ja vetämätön. Muut olemme jo selvinneet, mutta mies menee huomenna lääkäriin sairastettuaan jo yli viikon.

Kellään meistä ei ollut rokotetta emmekä kuuluneet riskiryhmiin. Todella kova tauti! Kävi kyllä mielessä sellainen kysymys, että milloin sitä oikein olisi lääkäriin lähdettävä? Terveyskeskuksessakin sanottiin, että ei kannata tulla tartuttamaan muita odotustilassa olevia potilaita!"



Vuoroin hurjaa hikoilua ja vilunväristyksiä



"Kolmatta päivää korkeassa kuumeessa. Sunnuntaina nousi päivällä kuume ja oli täysin vetämätön olo. Illalla särkylääke napaan ja koisimaan. Maanantaina olo oli aivan hirveä: vuorotellen hikoili t-paidan märäksi ja tärisi kylmyyttä peiton alla. Päivän aikana kaksi kuumelääkettä koska olo oli hirveä ja ne kyllä auttoivat todella paljon.

Illalla nukkumaan mennessä 39,7 asteen kuume pysäytti miettimään, että sehän yrittää ihan tosissaan ja taas yöksi Panadolia. Nukuin kuin tukki, mutta aamulla mielessä oli yön tapahtumat: maata hiestä märissä lakanoissa täristen kylmyydestä, kun vuorotellen hikoili ja jäätyi. Tiistai on ollut hyvä päivä. 38:n paikkeilla kuume koko päivän, mutta olo on ollut lähellä normaalia.

Nuhaa ei ole ollut koko aikana kuten ei kurkkukipuakaan. Aina kun nousee seisomaan tai puhuu niin meinaa yskiä keuhkonsa pihalle.

Aika mennyt pitkälti vaakatasossa sängyssä elokuvia ja sarjoja tietokoneelta katsoen. Lääkäriin en ole mennyt tai rokotusta saanut, kun en kuulu riskiryhmään. Olen kotona töitä tekevä yrittäjä, mutta jotenkin ei ole yhtään intoa ja voimia työntekoon.

Ruokahalu sen sijaan on ihan ennallaan =) En varsinaisesti ole huolissani, mutta kyllähän noin korkea kuume toki pistää miettimään."



Lääkäri kiitteli, kun tulin ajoissa hoitoon

"Sunnuntaipäivän olin todella väsynyt ja luulin sen johtuvan kiireisestä viikosta tai viikonlopusta. Mutta kun sunnuntai-iltana alkoi kuume nousta, yskittää ja olo oli muutenkin todella vetämätön, aloin huolestua. Olen astmaatikko, enkä ollut saanut vielä H1N1-rokotusta.

Astmalääkkeen (Symbicortin) ottaminen ei onnistunut, kun en pystynyt vetämään henkeä sisäänpäin. Otin sitten tupla-annoksen paljon erilaisia vitamiineja (mm. monivitamiini, C, D, E) ja erilaisia luontaistuotetippoja, höyryhengitystä, ibubrofeiinia ja itse tehtyä kuumaa mustaherukkamehua, joilla sain oloani vähän liennytettyä.

Aamulla soitin työterveyshuollon lääkäriasemalle ja pääsin samana iltana (maanantai) lääkärin vastaanotolle. Testit ("nenäkaivelu" ja verikoe) tehtyään hän totesi, että se on sikaflunssaa. Sain Tamifluta ja 2 viikon kortisonikuurin tabletteina astman takia ja viikon sairausloman.



Nyt on menossa tiistai eli vasta kolmas päivä, mutta kuumetta ei ole, ja olokin on jo parempi. Kävin tänään vielä lääkärin luona tarkistuksessa astman takia, mutta hengitys kulkee jo paremmin.

Lääkäri kiitteli, että olin tullut heti vastaanotolle. Ilmeisesti Tamiflun saaminen heti taudin alkuvaiheessa (2 vrk:n sisällä) auttaa ratkaisevasti, ettei tauti pääse jylläämään täysillä. Lisäksi kortisonikuuri astmaan tuntuu olevan aivan loistava hengitysteiden pelastaja.

Vieläkin yskin pienen lihapullan kokoisia limaklönttejä, mutta sehän on vaan hyvä, että ne tulee ulos. Ja olo on toki vielä vetämätön, muttei mahdoton.

Pitää seurata astman takia hengitystä, jos tapahtuisi muutosta huonompaan, niin pitäisi sitten hakeutua uudestaan hoitoon. Mutta tilanne näyttää jo huomattavasti paremmalta. Tosin käsidesiä kuluu, kun koetan epätoivoisesti olla tartuttamatta muita perheenjäseniä tähän tautiin."





Astmaatikolla omat tautilisät

"Olo oli päivää ennen pikkuisen flunssainen. Illalla nousi kuume 37.7 asteeseen, ja astmaatikkona yö meni limaa rykien. Nukkumisesta ei tullut mitään, kun heti makuuasennossa yskitti ja räkä valui poskelle vetenä. Lihaksia ja hampaita vihloi.

Seuraava päivä oli sunnuntai, ja aamulla mietin, pitäisikö käydä lääkärissä. Helsingin kaupungin nettisivuilla riskiryhmäläisiä käskettiin käymään lääkärissä, ja siksi soitin Laakson terveysasemalle ja kävin siellä.

Lääkäri kuunteli huohotustani ja yskimistäni ja määräsi ensin terveydenhoitajalle ottamaan avaavaa lääkettä. Oloni parani hieman, sain viikon sairasloman ja Tamiflu-lääkityksen sekä käskyn nostaa Symbicort-lääkityksen maksimiin 12 annosta vuorokaudessa. Sairaslomalappuun tuli diagnoosina todennäköinen H1N1.

Apteekissa vauhkoiltiin ja minun piti pistää maski naamalleni ja desinfioida käteni. Asioituani erikoistiskillä minut ohjattiin tulotietä ulos.

Kotona kuume nousi 38,7 asteeseen, ja olin hämärän rajamailla loppupäivän. Maanantaina kuume alkoi laskea, ja tiistai-iltana kuume oli poissa.

Astma paheni koko ajan viikon ajan ja Tamiflu-lääkityksen loppupuolella sain koko yläkehooni kutiavaa ihottumaa, joka hävisi tuon lääkkeen loputtua. Loppuviikosta aloin yskiä aamulla veristä limaa. Seuraavana maanantaina hoipertelin työterveyslääkärille keuhkot täynnä limaa. Seurasi toinen viikko sairaslomaa ja vahva kortisonipillerilääkitys, joka viikossa rauhoitti keuhkot lähes lepotilaan ja verisen limankin yskiminenkin loppui.

Huolissani en ollut. Sairauksista joko paranee tai sitten kuolee eikä mitään sen kummempaa. :-) "



Viidettä päivää sairaana

"Sairastan parhaillaan viidettä päivää sikainfluenssaa. Tauti ilmeni niin kuin monella muullakin lihasheikkoutena ja väsymyksenä. Vasta myöhemmin nousi kuume.

Lihassäryt, päänsärky ja yleinen väsymys ovat vallitsevia myös ajoittaista ummetusta on ilmennyt.

Taudin kulku on ollut sellainen, että välillä vointi paranee ja taudin voisi luulla olevan jo ohi kunnes kuume nousee jälleen uudelleen.

Kuume on ollut luokkaa 37,2 - 38,5 mutta myös alilämpöa on ollut (35,5).

Lääkityksenä on ollut runsasta nesteytystä ja energiapitoista ravintoa. Oma havaintoni on, että väsymykseen ja oloon muutoinkin auttaa, kunhan vain huolehtii riittävästä energiansaannista.

Päivittäin on tullut hetkiä jolloin vatsan turvotus on todella paha. Tällöin alkaa tuntua, että kohta oksennan. Vielä tältä on vältytty syömällä maitohappokapseleita ja turvotusta alentavaa lääkettä sekä ennen kaikkea "pierulla" ; D. "



Muka kamala tauti!

"Lapsillani oli hieman lämpöä ja yskää. Yhdellä todettiin sikaflunssa, muita ei testattu.

Itselläni oli päivän ajan hieman vilu. Siinäpä se. Kamala tauti todella!"





Elämää kolmen teinin hoitajana



"Hoidan nyt kolmea teini-ikäistä lastani. Kaksi sairastui lauantaina melkein yhtä aikaa nopealla kuumeen nousulla ja kovalla pääsäryllä. Myöhemmin heihin iski kurkkukipu ja kova yskä.

Toinen tyttäristäni oli jo saanut rokotteen astman takia, mutta se ei ehtinyt ehkäisemään tautia. Eilen maanantaina kolmas tyttäreni sairastui samalla tavalla nopealla kuumeen nousulla. Muut oireet seurasivat perässä.

Kävimme yksityisellä lääkärin vastaanotolla, koska sain kaikki siten kaikki lapset yhtä aikaa sisälle. Heidät tutki erikoislääkäri, joka ilmoitti, että kyllä se sitä nasuflunssaa on. Ja antoi yhdelle antibiootin, koska hengitys oli hieman hidasta.

Kahdelle tyttärelleni tuli Tamifluta. Katsotaan nyt, mitä ne auttavat.

Mutta limua, sipsiä, jäätelöä kyllä menee ja menköönkin vaikka kuinka paljon, jotta saan heidät juomaan tarpeeksi."



Ensin tuli kolme päivää lomaa



"Tauti on mitä todennäköisimmin sikainflunssa. Se alkoi lihassäryllä jo viikkoa ennen kuin kuume nousi. Kuumeen lisäksi oli päänsärkyä ja yleistä heikkoutta. Kuume vaihteli 37,1:stä - 38,2 asteeseen, lihaksia särki, yskitti ja oli nuhaa kolme päivää. Olo oli sietämättömän kipeä ja vetämätön.

Muutaman päivän kuluttua oli jo pikkuisen parempi olo, jaksoin olla vähän pystyssä, vaikkakin heikotti ja vilunväristyksiä oli vielä.

Esimies antoi lomaa kolme päivää, jonka jälkeen katsotaan tilanne uudelleen.

Lääkkeeksi otin Buranaa ja Finnrexiä, en toistaiseksi ole ollut yhteydessä terveysviranomaisiin.

Kysymyksiä risteili päässä kyllä: onko tämä se, miksen ole saanut rokotusta ajoissa, meneekö ohi, tuleeko jälkitauteja, milloin uskallan palata kouluun töihin. Oppilaita ja opettajia on koulustani muitakin sairastunut. "



Sairastuin kaksi viikkoa sitten muutamassa tunnissa tiputuskuntoon. Olen diabeetikko ja raskaana.



Pieniä ongelmia seurasi kolmen alle kouluikäisen äitinä. Nuorimmainen sairastui myös ja sai myös keuhkokuumeen. Hän joutui sairaalaan kolmeksi päiväksi hoitoon. Nyt hän on onneksi jo parempi. Kotihoidoksi tulivat Tamiflu ja antibiootti.



Itse söin kolme Tamiflu-kuuria ja antibioottia.



Olo oli aivan uskomaton, joka paikkaa särki luita ja ytimiä myöten, oli hirvittävä päänsärky, valot tekivät kurjan olon, kurkku oli kuin raastinraudalla revitty.



Äänikin hävisi useaksi päiväksi. Puhuminen/nieleminen sai kyyneleet silmiin. Olo oli todella vetämätön, väsy, ei voi sanoin kuvailla.



Muutamina päivinä oksensin lääkkeen vaikutuksesta. Oikeastaan kuluneista viikoista ei suurempia mielikuvia jäänyt. Onneksi mies pystyi olemaan töistä pois eikä sairastunut... muutoin olisimme olleet todella pulassa.

Kaksi muuta lastani sairasti noin kolme päivää, tosin en tiedä oliko se tätä tautia vai ei, heitä ei testattu.

Nyt onneksi jo olo hieman parempi, tänään ensimmäistä kertaa jalkeilla ja ulkona. Ainoastaan päänsärky ja flunssa ovat vielä jäljellä.

Toivottavasti tästä hengissä selviää...Tietysti mietityttää, miten esimerkiksi Tamiflu vaikuttaa raskaana ollessani, toivottavasti ei tiedä haittoja. Rokotuksesta myöhästyin kaksi päivää...



Tauti tuli omalta pojalta

"Sairastuin H1N1-tautiin viimeviikolla. Sain tartunnan ilmeisesti 7-vuotiaalta pojaltani, jota hoidin. Hänellä tauti kesti vain vuorokauden. Oireina olivat yskä, kurkkukipu ja korkea kuume. Meitä ei kumpaakaan ehditty rokottaa.

Minä kuulun riskiryhmään. Olen astmaatikko ja lisäksi raskaana. Hakeuduin influenssaklinikalle yskän ja pienen lämpöilyn takia. Otettiin testit ja hapetusarvot. Lääkäri myös kuunteli keuhkot. Minulle määrättiin Tamiflu-lääkitys.

Tämä tapahtui tiistaina. Kun pääsin lääkäristä kotiin, vointini huononi. Kuume alkoi nousta, ja olin niin väsynyt, etten jaksanut muuta kuin maata sohvalla. TV:n katsomisesta ei tullut mitään, ja valitin ääneen.

Otin Panadolinia, ja Tamiflu-lääkityskin alkoi purra. Yhtäkkiä tuli voimakas tunne, kuin joku olisi sanonut päässäni: "Tapa itsesi". Järkytyin. Luin Tamiflu-lääkkeen tuoteselostetta. "Joissain tapauksissa aiheuttaa sekavuutta, aistiharhoja...potilasta ei tule jättää yksin...hän on onnettomuusaltis". Olin tällöin yksin kotona. Kun mieheni tuli töistä lähdimme päivystykseen. Lääkäri ei halunnut kuunnella, kun aloin lukea Tamiflun sivuvaikutuksista. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että paikkani on suljettu osasto. Eli tieni vei kriisiosastolle. Siellä sitten makasin eristyksessä. Koska olen raskaana, sikainfluenssa tai lääkitys aiheuttivat myös sen, että sain aivan järkyttäviä supistuksia. Makasin vessanlattialla ja luulin synnyttäväni. Mielenterveyshoitajat repivät minut ylös ja olivat ärtyneitä.

Tällaistakin tapahtuu. Surkuhupaisaa. Nyt voin kuitenkin hyvin. Kriisiosastolla tehty testi osoitti minun sairastavan H1N1-virusta. Poikakin on jo terve. Muu perhe ei ole sairastunut."

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä