Lukkia ja mustaa laatikkoa kehitettiin Härmälässä
Tekninen osaaminen kiteytyi Tampereen Härmälässä, kun sinne saatiin valtion lentokonetehdas 1930-luvulla. Sota-aikana se oli teknologian keskus jossa korjattiin lentokoneita.
Sodan jälkeen haastetta riitti, kun Neuvostoliittoon piti valmistaa laitteita pelkän valokuvan perusteella. Jopa mustan laatikon esiastetta kehitettiin.
Lentokonetehtaasta kilpailtiin ja sen saaminen Tampereelle oli ilouutinen työttömyydestä kärsivälle kaupungille. Sepän töistä innostunut Erkki Piililä meni oppisopimuksella uuteen Härmälän lentokonetehtaan moottoriosastolle vuonna 1938. Tehdas oli tuolloin toiminut jo pari vuotta.
- Kaikki Suomen tunnetuimmat tekniikan taitajat komennettiin Härmälän tehtaalle sodan alkaessa. Suunnittelijoiden kärki oli professoritasoa, muistaa Piililä.
Koulun käynyt metallimies oli tuohon aikaan erityisosaaja, jonka työ oli suojelemisen arvoista. Talvisota vei Piililän siksi Kokkolaan, jonne koko moottoriosasto sijoitettiin.
Lentokonetehdas oli keskeinen kotirintamalla toiminut laitos sodan aikana. Tehtaalla korjattiin sekä omia, että viholliselta saatuja lentokoneita.
Rauha toi uudet piirustukset
Sotakorvausteollisuus muutti lentokonetehtaan profiilia. Myös nimi muuttui Valmetiksi vuonna 1946. Koska Härmälässä osattiin suunnitella, tehtäväksi tuli valmistaa laitteita puujyrsimistä palopumppuihin. Veturit nousivat kuitenkin tärkeimmiksi.
- Toiminta hajosi liiaksikin. Kun olisi voitu keskittyä uusiin lentokonetyyppeihin, täällä valmistettiin ja purettiin sotasaaliskoneita. Niistä tehtiin jopa opaskirjoja, sanoo paikallisesta ilmailusta historiikin kirjoittanut Seppo Uolamo.
Konttien kuljetusauto vientituotteeksi
Yksi mielenkiintoinen työ oli venäläisten valokuvien perusteella valmistettava laudan kuljetusauto Lukki, josta myöhemmin tuli Valmetin menestystuote ja Kalmarin konttilukin esiaste.
Erkki Piililä siirtyi metallialan opetustehtäviin 1958. Koko ikänsä metallimiehenä toiminut Piililä suree konepajojen häviämistä Tampereelta.
- Jos nykyveturit olisi tehty täkäläisellä osaamisella, ei tarvitsisi kärsiä myöhästelevistä junista.
- Yksi nykypäiväänkin kaipaamani rollikka oli sekin yksi osa tuon entisen lentokonetehtaan tuote, muistaa Seppo Uolamo.
Vuoden 1990-luvulla entisen lentokonetehtaan eli Valmetin työ on haarautunut moniin tehtaisiin joista tärkeimmät ovat Metso Automation, Sisu-Diesel, ja Patria Finavitec.
Liikkuessasi nykyisen Messu- ja Urheilukeskuksen eli kansanomaisesti Pirkka-hallin tienoilla voit aistia historian siipien havinaa, olihan paikalla ennen lentokenttä, terminaali ja lähistöllä lentokonetehdaskin.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.