Lumenpudottajan sesonki alkoi
Lumenpudottajalla riittää kiirettä Rovaniemellä. Peter Ollila kiipeää ketterästi vuorikiipeilijän välineitä muistuttavissa varusteissa kerrostalon tikkaita pitkin, lumilapion roikkuessa perässä.
Ennen puoltapäivää hänelle on kertynyt työtä jo seitsemästä talosta eri puolilta Rovaniemeä. Tällä hetkellä työllistävät kattojen reunoille lumesta muodostuneet lipat. Kiinteistöjen omistajat haluavat raskaana riippuvat lipat pois ennen kuin ne tippuvat alhaalla kulkevien niskaan. Ollila on käynyt pudottelemassa lumia pääasiassa kerrostalojen ja liikehuoneistojen kattojen reunoilta.
- Jos oikein pitkää päivää tehdään, niin kattoja tulee puhdistettua jopa 25-30 päivässä, Ollila sanoo.
Lunta on satanut Rovaniemelle poikkeuksellisen paljon ajankohtaan nähden. Ilmatieteen laitoksen virallisissa mittauspisteissä lunta oli tiistaina eniten koko maassa Rovaniemellä ja Kittilässä, 64 senttiä. Lumi on kertynyt paikasta riippuen eri paksuisiin kerroksiin. Esimerkiksi osassa katosta lunta voi olla jopa kaksi metriä, kun toisella puolella kattoa sitä ei ole juuri lainkaan.
Vain ammattilaisille
Katolle päästyään Ollila kiinnittää itsensä kattoluukkuun. Köysi estää häntä putoamasta katolta, jos jalka vaikka sattuisi lipsahtamaan. Ollila muistuttaa, että lumen pudottaminen on vaativaa työtä, johon jokamiehen ei ole syytä ryhtyä.
- 90 prosenttia näistä vammautumista ja tapaturmista tapahtuu jopa alle viiden metrin pudotuksissa. Tyypillisimpiä ovat keittiön jakkaralta tippumiset ja tämmöiset. Sitten kun aletaan puhua lumen pudottamisesta, niin niistähän me luetaan huonoja uutisia lehdistä joka kevät.
Ollilan mielestä pudottajan on tunnettava lumen käyttäytyminen.
- Jos on esimerkiksi loiva peltikatto eikä lumiesteitä, jotka useimmista omakotitaloista puuttuvat, niin lumi saattaa lähteä yllättäen sieltä.
Hän muistuttaa, että asuinrakennusten katot kestävät hyvin paksunkin lumikerroksen painon. Sen sijaan isojen teollisuushallien tai urheiluhallien katot, joissa on pitkät jännevälit, saattavat notkahtaa tai jopa sortua lumikuorman alla.
Valjaat, köysi ja kypärä
Ollila korostaa myös oikeita varusteita, kuten valjaita, kypärää ja kunnollisia köysiä. Köydet pitää myös osata kiinnittää kunnolla ja oikean mittaisiksi, jotta niistä on oikeasti apua.
Rovaniemeläinen Ollila on pudottanut lumia työkseen yrityksensä Sethin nimissä 12 vuotta. Yritys pudottaa lumia myös yksityisten omistamien omakoti- ja rivitalojen katoilta. Omakotitalon katon puhdistaminen maksaa työn laadusta ja laajuudesta riippuen noin sadasta eurosta 250 euroon. Rovaniemellä on tiettävästia ainakin muutama lumenpudottamista tekevää yrittäjää.
Kesäaikaan yritys tekee muita kiinteistöhuollon erikoistöitä kuten puiden kaatamista latvasta alkaen ja kattojen korjaamista. Ollila kutsuu yritystoimintaansa kuitenkin harrastukseksi, koska päätyönä hän on palomies.
Katolle ei hoppua
Lumien pudottamiseen katolta ei ole kiirettä paikoin paksusta lumikerroksesta huolimatta, kerrotaan Lapin Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen insinööri Timo Alaraudanjoki sanoo, että lumi on paksuudestaan huolimatta aika kevyttä, joten katot kestävät hyvin sen painon.
- Kevään edetessä lumen vesiarvot nousevat ja se alkaa olla painavampaa. Silloin voi alkaa tarkkailla kattojen lumikuormia, Alaraudanjoki sanoo.
Alaraudanjoki ei myöskään suosittele jokamiehiä kiipeämään katoille, vaan kehottaa jättämään työn ammattilaisille.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
"Onko pakko maksaa, jos ei taho?"
Yksityinen parkkisakko kuumentaa tunteita myös Rovaniemellä.
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.