Lumioita meni kaupaksi neljä miljoonaa
Lumian menekki USA:ssa tasoitti Symbian-pohjaisten laitteiden heikkoa menestystä. Älypuhelinten keskihinta on vuodessa noussut kymmenen euroa.
Matkapuhelinyhtiö Nokia kertoo toimittaneensa neljä miljoonaa Lumia-älypuhelinta vuoden toisella neljänneksellä. Myynti kaksinkertaistui vuoden ensineljänneksestä.
Toimitusjohtaja Stephen Elop lupaa Lumia-tuotteisiin päivityksiä, myös pitkälle Windows Phone 8:n julkistuksen jälkeen.
Nokia kertoo, että älypuhelinten kappalemääräinen myynti laski kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Amerikassa. Siellä Lumia-puhelinten menekki tasoitti Symbian-laitteiden myynnin nopeaa laskua.
Lumia 900 -älypuhelimen myynti Yhdysvalloissa yksinoikeudella AT&T-operaattorin kanssa on ylittänyt Nokian odotukset. Tuote on tasaisesti Amazon-verkkokaupan myydyimpien älypuhelinten joukossa, yritys kehaisee.
Kaikkiaan älypuhelimia myytiin yli kymmenen miljoonaa eli lähes 40 prosenttia vuodentakaista vähemmän. Älypuhelimen keskihinta on noussut 141 eurosta 151 euroon.
Nokian matkapuhelinten kokonaismyynti aleni vuodentakaisesta viisi prosenttia alle 84 miljoonan kappaleen.
