Ulkomaat

Lumivyöry iski rinteeseen Ranskan Alpeilla – kolme kuoli

Vyöry sattui laskettelurinteessä, joka oli parhaillaan suljettuna. Kaksi kuolleista on retkellä olleita ranskalaisia koululaisia.

Pelastustyöntekijöitä lumivyöryn jälkeen Deux-Alpesin hiihtokeskuksessa.
Pelastustyöntekijöitä lumivyöryn jälkeen Deux-Alpesin hiihtokeskuksessa 13. tammikuuta. Kuva: Reuters

Ranskan Alpeilla ainakin kolme ihmistä on kuollut lumivyöryssä Deux Alpesin hiihtokeskuksessa, noin 60 kilometrin päässä Grenoblen kaupungista.

Turma sattui rinteessä, joka oli parhaillaan suljettuna. Vyöry hautasi muun muassa joukon Lyonista tulleita koululaisia, joista kaksi kuoli ja useat loukkaantuivat. Myös paikalla ollut ukrainalainen aikuinen laskettelija sai surmansa.

Toistaiseksi ei tiedetä, miksi koululaisryhmä opettajineen laski suljetussa rinteessä.

Pelastustyöt ovat jatkuneet myöhään iltaan sen varmistamiseksi, ettei kukaan ole jäänyt lumen alle.

Joululomien ajankohtaan nähden lämmin sää ja viime päivien yhtäkkinen lumentulo ovat nostaneet lumivyöryjen riskiä Ranskan Alpeilla.

Aiemmin tammikuussa vyöryissä on kuollut neljä ihmistä. Viime talvikaudella Ranskan lumivyöryissä kuoli ainakin 45 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä