Luokanopettaja ponnahti fitness-eliittiin - itsekuria ja intohimoa
Janakkalalainen perusperheenäiti, 163-senttinen vaalea luokanopettaja Annu Hyökyvaara pompsahti viime syksynä fitness-eliitin kärkeen. Viides sija Fitness Expon Body Fitness SM-kisoissa oli huima suoritus ensikertalaiselle.
Hyökyvaara valmistautui kisoihin kaksi vuotta, vaikka varsinainen osallistumispäätös syntyi vuotta ennen kisaa. Päätöksen myötä hän sitoutui tiukkaan ruokavalioon ja säännölliseen lihaskunto- ja rasvanpolttotreeniin.
Vuosi sitten tähän aikaan Annun rasvaprosentti oli alle 14, siis niin vähän, että jokainen lihas erottui hänen kropassaan. Kisakunnon saavuttaminen vaati 1 500 kilokalorin dieettiä. Pari kuukautta ennen kisoja päivittäinen energiansaanti oli vain 1 300 kilokaloria ja tällä energiamäärällä piti jaksaa paitsi normaali elämä, myös 11 treeniä viikossa.
Naisen rasvaprosentin katsotaan olevan ”normaali”, kun se on kahdenkymmenen tuntumassa. Esimerkiksi litrasta rasvatonta maitoa saa 330 kilokalorin verran energiaa, sata grammaa suklaata sisältää energiaa noin 500 kilokaloria.
Fitness-harrastus näkyy arjessa nimenomaan ruokailun kautta. Annu on kolmatta vuotta ruokavaliolla, eikä aio siitä luopua.
- Se sopii minulle ja keho on tottunut siihen. Kuolen, jos en saa kolmen tunnin välein ruokaa!
Fanaattisuutta ja intohimoa!
Ulkopuolisen silmin fitness näyttää vaativan fanaattisuutta. Annu Hyökyvaarakin on sen tiedostanut ja muistuttaa, että fanaattisuuden ja intohimon raja on häilyvä.
- Fanaattisesti lajiinsa suhtautuva urheilija ei voi nähdä elämässään mitään muuta. Itselleni fitness on elämän suola. Elämässäni on niin paljon muutakin.
Itselleni fitness on elämän suola.
- Tämän lajin parissa on paljon hyvällä tavalla fanaattisiakin ihmisiä. He ovat sellaisia, joilla ei välttämättä ole esimerkiksi perhettä, joten he voivat keskittyä treenaamiseen. Silloin kilpaileminen on se tavoite ja fitness elämäntapa. Eikä siinä mielestäni ole mitään pahaa, Annu miettii.
Fitness sytytti Hyökyvaaran vaiheessa, jossa elämä oli jo vähän aikaa ollut raskasta. Talonrakennusprojekti oli vaatinut veronsa lähipiirissäkin. Tuolloin naisesta alkoi tuntua siltä, että tarvitsee elämäänsä jotain omaa. Se toinen intohimo, teatteriharrastus, jäi lapsiperheen ja jalkapalloon keskittyvän aviomiehen menojen jalkoihin.
- Mieheni ja lapseni ovat kuitenkin suurin intohimoni! Piti tehdä valinta, voinko tehdä jotain, mikä vaati minulta aikataulutusta muiden ihmisten kanssa. Teatteri jäi sitten yllättävän kivuttomasti. Nyt voin tehdä omat treenini milloin sopii, eivätkä ne vaadi niin valtavasti edes aikaa.
Elämä hallinnassa?
Elämänhallinnan tunteestahan tässä on kysymys, myöntää Annu. Hän sanoo miettineensä, miten aikuisena ihmisenä on valtavan vaikea hallita arkea, kun muuttujia on koko ajan niin paljon. Fitness-harrastajalla on kaksi paperia, jotka määrittävät tekemistä. Toisessa on treenin sisällöt ja aikataulut, toisessa ruokalista.
- Jos homma ei toimi, vikiset sitten valmentajalle, Annu nauraa ja muistelee ensimmäistä aamulenkkiään sen jälkeen, kun dieettiä oli juuri kiristetty.
Itku meinasi tulla, kun ajattelin, että millä ihmeellä jaksan lopun päivää, ja että 20 viikkoa olisi vielä edessä.
- Lähdin aamulla kevyesti hölkkäilemään. Laskin, että tunnin hölkällä olen kuluttanut puolet sen päivän kalorisaannista. Itku meinasi tulla, kun ajattelin, että millä ihmeellä jaksan lopun päivää, ja että 20 viikkoa olisi vielä edessä.
Energinen nainen osaa arvioida itseään lämpimän ironisesti. Kun häneltä kysyy, mikä ihmisen saa kiusaamaan parasta kaveriaan, hän naurahtaa, että ”just se itku”. Itse asiassa aamulenkit ja tiukka dieetti olivat kesäluksusta.
- Oppilaatkin olivat enemmän sitä mieltä, että en ole koskaan ollut niin rento kuin ennen kisoja. Ja mikä siinä oli ollessa, kun aivot olivat vähän kuin narikassa. Olen verrannut sitä oloa raskausaikaan. Samalla tavalla on hormonihumalassa.
Kyseenalaistamisen vaara
Annu myöntää senkin, että kilpailuun valmistautumisen aikana olisi ollut vaarallista kyseenalaistaa tekemistään. Jälkikäteen rajoja on tullut mietittyä.
- Olen ajatellut monta kertaa, että missä oikein menee se raja terveen ja sairaan välillä, nimenomaan esimerkiksi syömishäiriöiden kautta. Ja onhan laji aika narsistinen. Kisat olivat syyskuun alussa. Heinä-elokuussa en ollut kovinkaan kriittinen itseäni kohtaan. Se on totta.
Kohta nelikymppisenä naisena Annu Hyökyvaara ihmettelee, miten parikymppiset naiset pystyvät pitämään päänsä kylmänä lajin parissa ja huolehtimaan tasapainoisesta elämästä, kun se itsellekin oli melkoisen tiukkaa. Lisäksi lajin vaarana ovat kilpirauhas- ja suolisto-ongelmat, sillä pahimmillaan fitness-urheilijan ruokavalio on yksipuolista. Naisilla hormonitoiminta asettaa omat rajansa.
Hyökyvaaran perheessä pelataan ensi kesänä jalkapalloa ja eletään normaalia lapsiperheen elämää. Mieli palaisi jo uuteen kisakierrokseen, mutta se saa odottaa vuoteen 2014. Äiti tosin treenaa koko ajan fitness-periaatteensa mukaan ja massaa saadakseen syö enemmän kuin oikeastaan haluaisi.
- Minulle tämä sopii. Eihän perinteinen naisenmalli ole lihaskimppu. Kaikki eivät asiaa hyväksy, mutta minun on tärkeää ymmärtää, että niin se vain on. Kaikki ei ymmärrä, eikä kaikki tykkää minusta muutenkaan. On luotettava vain omaan perusetiikkaan ja moraaliinsa. Ketään en loukkaa, enkä kenellekään pahaa tee.
Hyvinvoinnista on kyse
Annu Hyökyvaara sanoo haluavansa ajatella, että meneillään olevassa fitness-buumissa on kyse terveen elämän hakemisesta, hyvinvoinnin trendistä.
- Ainahan asioissa on ääripäitä. Minusta jokaisella on oikeus löytää oman hyvinvointinsa avaimet. Minä olen valinnut tämän, se sopii muuhun elämääni.
- Vaikuttaahan tähän myös se, että voin ensimmäisen kerran olla hyvä jossain liikuntalajissa, enemmän kuin se kasi. Voin olla jopa se kymppi! Kunpa kaikki löytäisivät oman fyysisyytensä. Onhan se mukava huomata keski-iässä, että on hyvä siinä, mitä tekee.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Gumball-hurjastelijat ajoivat Helsingistä rajalle poliisin seurassa
Tapahtumaan osallistunut suomalainen räppäri Elastinen kertoo, että poliisi saattoi Gumball 3000 -rallin osallistujat Helsingistä Vaalimaan rajalle. Siitä Pietariin luksusautot saattaa Venäjän armeija.
PAM:n Selin yllättyi ministerikierrätyspuheista
Ann Selin ei usko, että SDP on hylkäämässä duunarimiehiä.
Helsingin Talissa tuoksuu tärpätti - Mätäjokeen vuotanut myrkkyä
Silminäkijöiden mukaan Mätäjoessa kelluu kuolleita kaloja. Pelastuslaitoksen mukaan aine on todennäköisesti vuotanut läheisistä Pitäjänmäen teollisuuslaitoksista.
Palo ilmastoinnin konehuoneessa tyhjensi kauppakeskuksen
Lappeenrantalaiseen kauppakeskus Iso-Kristiinaan levisi savua ilmastoinnin mukana konehuoneessa syttyneestä palosta.
Vantaan bussiliikenne palaa lähes normaaliksi tiistaina
Lakossa olleet kuskit palaavat töihin tiistaina ja aloittavat neuvottelut. Myös työnantaja uskoo, että kaikki Veolian liikennöimät linjat saadaan ajettua, jos kuljettajat saapuvat töihin.
Kyliä kannustetaan nyt kehittämään liiketoimintaansa
Moni kylä on hiljentynyt, mutta Pälkäneeseen kuuluvalla Rautajärvellä kyläyhdistys on onnistunut herättämään kyläkeskuksen eloon. Se on yhdistänyt monta toimijaa saman katon alle ja perustanut myös itse yritystoimintaa.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Pienkone pyörähti laskeutumistilanteessa ympäri
Asikkalassa sattui maanantaina iltapäivällä pienkoneonnettomuus, kun järveen laskeutumista yrittänyt kone pyörähti ympäri. Koneessa oli kaksi ihmistä.
Poliisi: Gumball-rallilainen kaahasi 209 km/h moottoritiellä
Liikkuvan poliisin mukaan liikenteen seassa hurjalla nopeudella sukkuloineet urheiluautot olivat riski muulle liikenteelle.
Heinolan kaupunginhallitus erotettiin lähes yksimielisesti
Heinolan istuva kaupunginhallitus sai potkut Heinolan kaupunginvaltuustolta murskaäänin 39-4. Uuden kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nousi odotetusti demarien Raili Hildén.
