Luonnonsuojeluliitto tyrmää Vapon suunnitelmat Teerinevalle
Aluesihteeri Teemu Tuomisen mukaan Vapo ei ole kyennyt vakuuttamaan, että se pystyisi hallitsemaan nostoon ja kuivatukseen liittyvät riskit. Valtion energiayhtiö suunnittelee aloittavansa turvetuotannon uudelleen Lestijärvellä.
Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri tyrmää täysin Vapon suunnitelmat aloittaa turpeennosto Lestijärven Teerinevalla. Vapo kertoi aiemmin tällä viikolla viimeistelevänsä syksyn aikana Teerinevan turpeennostoon liittyviä ympäristöselvityksiä.
Luonnonsuojeluliiton näkemyksen mukaan turpeennostosta tulisi luopua kokonaan Suomessa. Pohjanmaan alueella luonnonsuojelijat hyväksyvät joissakin tapauksissa turpeennoston jo ojitetuilta soilta, mikäli alapuolinen vesistö ei ole uhattuna.
- Ongelma on siinä, että valumavesien käsittely on todella hankalaa, koska tuotantoalueet ovat niin laajoja. Kun katsoo vielä kuinka arvokas vesistö Teerinevan alapuolella on, niin nykyisellä turvetuotannon insinööritekniikalla yhtälö ei toimi, painottaa Luonnonsuojeluliiton aluesihteeri Teemu Tuominen.
Teerinevan 400 hehtaarin nostoalue on ojitettu jo kymmeniä vuosia sitten. Työt keskeytettiin tuolloin, kun laskeutusaltaan pato murtui ja turvevesi pilasi Lestijärven veden.
