Turku |

Luonto-Liiton Lyytinen ei usko vahingonlaukaukseen susijahdissa

Virheellinen susijahti on nostattanut kovan keskustelun susijahdin oikeellisuudesta. Sunnuntaina Pöytyällä metsästäjät ampuivat yhden suden sijaan kaksi sutta. Toinen ammuttu susi oli pannoitettu lauman johtajanaaras, jota nimenomaan ei kaatoluvan mukaan saanut ampua.

Pöytyän susijahdissa ammuttu pannoitettu alfanaaras.
Pöytyän susijahdissa ammuttu pannoitettu alfanaaras. Kuva: YLE / Kimmo Gustafsson

Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen näkee tapahtuman häpeällisenä toimintana. Vastuu ja tilanne on selvitettävä nyt perin pohjin.

- Tilanne on mennyt päin seiniä. Paitsi että on ammuttu väärä yksilö, on ammuttu kaksi yhden sijaan. Tilanne on selvitettävä nyt kunnolla, Lyytinen vaatii.

Suomen riistakeskus myönsi viime viikolla luvan yhden suden kaatamiseen. Metsästäjiä oli kielletty ampumasta kumpaakaan alfayksilöä. Pannoittamattoman suden lisäksi myös lauman pannoitettu johtajanaaras ammuttiin sunnuntain jahdissa.

Jahtipäällikön mukaan susijahdissa tapahtuneet virheet ovat vahinkoja. Esimerkiksi suden kaulassa ollut panta oli tummunut huomaamattomaksi.

- Kuulostaa valehtelulta, sillä panta on kirkkaankeltainen ja leveä, susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen toteaa.

Varsinais-Suomen riistapäällikön Mikko Toivolan mukaan susijahdin lopputulos on epäonnistunut.

- Käsitykseni mukaan panta pitäisi näkyä hyvin, enkä tiedä onko se tummunut. Polisii tutkii asian. Ikävintä tässä on se, että alfanaaras on nyt laumasta pois.

Lauman tilanne epäselvä

Lauman tilanne on täysin auki. Alfauros joko löytää uuden naaraan tai lauma saattaa hajota.

- Uuden johtajanaaraan löytyminen voi olla tänä vuoden aikana vaikeaa. Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei lisääntymistä ensi keväänä susilaumassa tapahdu. Saattaa myös olla, että johtajauros pariutuu oman tyttärensä kanssa, susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen arvioi.

Riistapäällikkö Mikko Toivola toivoo, että lauma pystyisi saalistamaan normaalisti ja tilanne rauhoittuisi ajan kanssa.

- Todennäköistä on, että lauma hajoaa ja susien pihakäynnit lisääntyvät, riistapäällikkö Toivola miettii.

Sunnuntain susijahdissa oli mukana 130 metsästäjää. Asiaa tutkii Loimaan poliisi.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Susi luokitellaan Suomessa uhanalaiseksi. Laittomasta suden kaadosta on säädetty sakkohinta. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suden kaatohinta liikkuu 4 500 euron ja 9 100 euron välillä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Turku

Juuri nyt

Kotimaa

Mies ampui katolta Hyvinkäällä - nainen kuoli, 8 loukkaantui

Hyvinkäällä sattui yöllä ampumistapaus, jossa kuoli yksi ihminen ja haavoittui yhdeksän. Poliisi eristi alueen tutkintaa varten.

Hyvinkäällä yhden surmannut ja kahdeksaa haavoittanut mies on yhä karkuteillä. Poliisi kaipaa vihjeitä paikalta poistuneesta kirkkaansinisestä Toyota Hiace -pakettiautosta. Yksi vakavasti loukkaantuneista on paikalle tullut poliisi.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

  • Radio- ja tv-uutiset aina puolen tunnin välein TV1, Yle Radio 1 ja Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä