yle.fi


Olet tässä

Sukupuutto uhkaa Länsi-Afrikan simpansseja

julkaistu 14.10.2008 klo 10:46, päivitetty 11.11.2008 klo 20:41
Simpanssi

Kuva: AP Graphics Bank

Norsunluurannikon simpanssien määrä on pudonnut 90 prosenttia verrattuna 18 vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin ne viimeksi laskettiin. Jäljellä olevat simpanssit elävät pieninä erillisinä ryhminä ja esimerkiksi Tain kansallispuistosta löytyi vain yksi toimiva simpanssiyhteisö. Simpanssien katoon on syynä ihmisten määrän nopea lisääntyminen.

Tutkijat vaativat että Länsi-Afrikan simpanssit tulee määritellä kriittisesti uhanalaiseksi lajiksi.

Vielä 40 vuotta sitten, 1960-luvulla Norsunluurannikolla eli noin 100 000 simpanssia. 1980-luvun lopulla tehtiin ensimmäinen koko valtion kattava simpanssien laskeva ja silloin simpansseja löytyi noin 10 000. Vaikka niiden määrä oli pudonnut kymmenesosaan, nämä simpanssit olivat noin puolet kaikista Länsi-Afrikan simpansseista.

Vuoden 2007 loppupuoliskolla tehdyssä laskennassa simpanssin pesien määrä oli pudonnut noin kymmenesosaan 80-luvun tilanteeseen verrattuna. Yhdeksällä alueella tutkituista 11 alueesta pesiä oli erittäin vähän. Tain kansallispuistossa on tehty intensiivistä suojelutyötä simpanssien pelastamiseksi. Suojelusta huolimatta sieltä löytyi vajaat 500 simpanssia ja vain yksi toimiva simpanssiyhteisö.

Simpanssien tuhon syynä on väestönkasvu ja maankäytön lisääntyminen. Norsunluurannikon väestö on kasvanut noin 50 prosenttia viimeisten 18 vuoden aikana. Simpansseja salametsästetään ja niiden asuinalueet tuhoutuvat metsiä raivattaessa. Tuhoa on kasvattanut vuonna 2002 alkanut sisällissota. Sen seurauksena suojelualueita ei enää valvota.

Rikkaiden maiden rahoituksella toimiva Tain kansallispuiston suojeluohjelma on päättymässä vuonna 2010. Tutkijat pitävät ohjelman jatkamista välttämättömänä, jotta Norsunluurannikon simpanssit eivät häviä kokonaan.

Radion tiedeuutiset

Jatka tästä