EU-komissio julkisti ilmastolinjansa
Kuva: YLE / Tuula Nyberg
EU:n komissio on julkaissut oman esityksensä uuden kansainvälisen ilmastosopimuksen sisällöstä ja rahoituksesta.
Komission mukaan teollisuusmaiden on noudatettava EU:n esimerkkiä ja sitouduttava vähentämään ilmastopäästöjään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.
EU-maat ovat jo sopineet toimista, joilla päästöjä vähennetään 20 prosenttia, mutta tavoite nousee, jos sopimuksesta saadaan kattava. Komissio esittää, että maiden tilannetta verrataan keskenään, jottei yhdenkään maan tehtävä muodostu suhteettoman suureksi.
Komission mukaan maailmanlaajuisten päästöjen olisi saavutettava huippunsa ennen vuotta 2020 ja tämän jälkeen niitä tulisi leikata yli puolella vuoteen 2050 mennessä.
Kehitysmaiden olisi kaikkein köyhimpiä maita lukuun ottamatta rajoitettava yhteisten päästöjensä kasvua siten, että päästöt ovat vuoteen 2020 mennessä 15 - 30 prosenttia pienemmät kuin ne olisivat ilman rajoitustoimia. Erityisesti komissio haluaa kuriin trooppisten metsien katoamisen.
Yhteiset päästömarkkinat OECD-maille
Komissio esittää, että OECD-maat perustaisivat yhteiset hiilidioksidin päästökauppamarkkinat, jotka avattaisiin viimeistään vuonna 2015. Tämän jälkeen hiilimarkkinoita tulisi laajentaa kattamaan kaikki tärkeimmät nopeasti kehittyvän talouden maat.
Komissio arvioi, että päästöjen riittävä vähentäminen vaatii maailmanlaajuiset lisäinvestoinnit, joiden suuruus on noin 175 miljardia euroa vuodessa. Yli puolet tästä tarvitaan kehitysmaissa. EU-maiden osuus rahoituksesta on noin neljännes.
Väistämättömään ilmaston lämpenemiseen on komission mielestä myös alettava sopeutua. Lisäksi komissio esittää harkittavaksi "saastuttaja maksaa" -periaatteen tehostamista.
Suomen ympäristöministerin Paula Lehtomäen (kesk.) mukaan komission esityksen myötä EU on entistä valmiimpi Kööpenhaminen suureen ilmastokokoukseen. Lehtomäen mukaan esitys on EU:n ilmastoneuvottelujen kivijalka.
YLE Uutiset