Saasteet kiihdyttävät kasvien kasvua
Kuva: Jussi Mankkinen
Kasvien on ajateltu kukoistavan parhaiten kirkaassa auringonpaisteessa. Uusi tutkimus kumoaa tämän uskomuksen. Ilmakehää himmentävien saasteiden on todettu kiihdyttäneen selvästi kasvien kasvua.
Kirkkaassa valossa kasvit kyllä yhteyttävät voimakkaasti, mutta yhteyttämiseen vaadittava auringonvalo jää yleensä vain päällimmäisten lehtien hyödyksi. Ilmakehää saastuttavat mikroskooppiset partikkelit hajottavat valoa niin, että sitä riittää myös muuten varjoon jääville lehdille. Tämä lisää kasvin kasvua.
Ilmakehän saastuminen fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena on ollut rajua erityisesti 1960-luvulta 80-luvulle. Tämän jälkeen varsinkin Euroopan ilma on suurelta osin puhdistunut, mutta muualla maailmassa saastuminen on jatkunut.
Tuoreen kansainvälisen tutkimuksen mukaan globaali ilmaston himmeneminen on kiihdyttänyt kasvien yhteyttämistä jopa neljänneksen. Kasvit, erityisesti trooppiset sademetsät, imevät itseensä noin neljänneksen ilmakehän hiilidioksidista. Tutkijoiden arvion mukaan hiilidioksidin imeytyminen on lisääntynyt ilmiön seurauksena noin kymmenen prosenttia.
Ilmastotutkijoille ja poliittisille päättäjille tutkimus tuo uutta päänvaivaa. Ilmakehän saasteita on pyritty vähentämään, sillä ne aiheuttavat merkittäviä terveysongelmia ja luontotuhoja. Jos ilma kirkastuu, kasvien yhteyttäminen vähenee, mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä, kun hiilidioksidin imeytyminen kasvimassaan vähenee.
Ilmakehän saasteiden on todettu estävän ilmaston lämpenemistä myös siten, että saasteet heijastavat osan auringon lämmöstä avaruuteen. Saasteiden vähentäminen lämmittäisi ilmastoa siis myös tätä kautta. Näiden tekijöiden seurauksena voidaan todeta, että kasvihuoneilmiön estämiseksi ihmisen ilmakehään päästämiä hiilidioksidipäästöjä pitää vähentää entistä enemmän.
Tutkimus on julkaistu Nature-tiedelehdessä.
AFP, DPA