Satelliittiseurannassa ollut selkälokki ammuttiin Keski-Pohjanmaalla
Kuva: Markku Kangasniemi, Risto Juvaste
Kaustislaiselta turkistarhalta on löydetty ammuttuna selkälokki, joka osallistui laajaan selkälokkien elämää kartoittavaan satelliittiseurantaan, kertoo lintujensuojelujärjestö Birdlife. Suojellun lokin ampujaa uhkaa sakon lisäksi 757 euron korvausvaatimus.
Tuulia-nimen saanut selkälokki pesi Kokkolan saaristossa, mistä se lensi säännöllisesti 50 - 60 kilometrin päähän Kaustiselle ja Veteliin ruokailemaan. Tutkijat alkoivat etsiä sitä, kun seurantalaite näytti linnun pysytelleen paikallaan kuukauden.
Eläin löytyi ammuttuna kaustislaisen turkistarhan katolta. Poliisi tutkii luonnonsuojelurikosta, sillä selkälokki on uhanalaisuutensa vuoksi rauhoitettu koko vuoden.
- Kun toinen emoista ammuttiin, poikasetkin todennäköisesti menehtyivät. Kokkolan saariston selkälokkikanta on ollut enimmillään noin 400 paria, mutta on viime vuosina vähentynyt jyrkästi”, kertoo Juhani Hannila Kokkolan kaupungin ympäristötoimistosta.
Suomessa pesivä selkälokin mustaselkäinen muoto on maailman suomalaisin lintu, jonka säilymisestä juuri suomalaisilla on suurin vastuu. Selkälokki oli BirdLife Suomen vuoden lintu vuonna 2003, jolloin pesimäkannaksi laskettiin noin 8 000 paria. Se on noin puolet maailman kokonaiskannasta. BirdLife on toiminut Afrikassa lajin talvehtimismahdollisuuksien parantamiseksi.
Käynnissä olevan satelliittiseurantahankkeen päätavoitteena on selvittää uhanalaisen Afrikkaan muuttavan selkälokin muuttoreittejä, talvehtimisalueita ja suunnistautumiskykyä. Lokeille kiinnitetään Suomessa ja Venäjällä satelliittilähettimiä, joiden avulla lintuja pystytään seuraamaan jopa useiden vuosien ajan. Satelliittitietojen mukaan ensimmäiset suomalaiset selkälokit ovat jo matkalla kohti Afrikkaa.
Hankkeessa satelliittilähettimen on saanut jo noin 70 suomalaista selkälokkia.
Hankkeen pääorganisaattori on saksalainen Max Planckin ornitologinen instituutti ja suomalaisia yhteistyökumppaneita ja tukiyhteisöjä ovat Suomen ympäristökeskus, Helsingin yliopiston rengastustoimisto, BirdLife Suomi sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy.
YLE Uutiset