Olet tässä

Norsunluun laiton kauppa kasvaa nopeasti

julkaistu 12.11. klo 17:01, päivitetty 12.11. klo 18:19
Norsunluusta valmistettu koriste-esine henkilön kädessä.

Kuva: AP Graphics Bank

Norsunluun salakauppa on kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna, kertoo eläinten salakuljetusta tarkkaileva Traffic-järjestö. Norsunluuta viedään erityisesti Kiinaan.

BBC:n uutisen mukaan norsujen salametsästys on yleisintä Länsi- ja Keski-Afrikassa, kuten Kamerunissa ja Kongossa. Myös Nigeriasta lähtöisin olevaa norsunluuta on takavarikoitu poliisin ja tullin takavarikoissa, mutta Nigerian viranomaiset eivät ole itse ottaneet yhtään salakuljettajaa kiinni 18 vuoteen, Traffic kertoo.

Norsunluu päätyy useimmiten Kiinaan, joskin Vietnamissa kiinnostus norsunluuta kohtaan on kasvanut. Yksi kilo norsunluuta voi salakaupassa maksaa jopa tuhat dollaria. Norsunluun salakuljetusta järjesteleekin yhä useammin järjestäytynyt rikollisorganisaatio.

Poliisin tietojen mukaan afrikkalainen norsunluu siirretään laivaan useimmiten Tansaniassa, joka kuitenkin on onnistunut säilyttämään hyvin oman norsukantansa. Rahdin välietappina on usein Thaimaa.

Trafficin elokuuhun päättyvän raportointivuoden aikana viranomaiset tavoittivat Kiinaan matkalla ollutta norsunluuta yhteensä 25 tonnia. Takavarikot muodostavat kuitenkin vain murto-osan kaikesta salakuljetuksesta.

Järjestön mukaan vuosittaisten takavarikkojen määrä vaihtelee huomattavan paljon viranomaisten tehokkuudesta riippuen. Joka tapauksessa määrät ovat viime vuosina kasvaneet.

Eräät eteläisen Afrikan maat myivät viime vuonna runsaat sata tonnia norsunluuta laillisesti. Myyntilupa oli sovittu poikkeuksena ja vain yhdeksi vuodeksi. Luu oli koottu pääosin luonnollisen kuoleman kohdanneista norsuista. Tämän ei ole todettu vaikuttaneen laittomaan norsunluun kauppaan, Traffic toteaa.

YLE Uutiset

Jatka tästä